Hevisaurus
Kuopion Musiikkikeskus Kuopionlahdenkatu 23, KuopioNeljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus esiintyy Kuopion Musiikkikeskuksella 15. lokakuuta 2023!
Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus esiintyy Kuopion Musiikkikeskuksella 15. lokakuuta 2023!
Konsertissa kuullaan tulkintoja Reijo Taipaleen suurimmista hiteistä yli 50 vuotta kestäneeltä laulaja-uralta.
Kai tiedät Souvarit? Tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun Lasse Hoikka perusti legendaarisen Lasse Hoikka & Souvarit -yhtyeen Rovaniemellä.
Kuopiossa kuullaan orkesteriversio Philip Glassin neljän saksofonin konsertosta johtajanaan Grammy-palkinnon voittanut Karen Kamensek.
Katri Helena juhlii 60-vuotistaiteilijajuhlaansa ja vertaansa vailla olevaa laulajauraansa vuonna 2023. Sen kunniaksi hän esiintyy juhlakonserttikiertueella.
Musiikkityylien rajoja venyttävä ONEVIOLIN saapuu Kuopion Musiikkikeskukselle 1. marraskuuta 2023.
Lähes 60 muusikkoa ottaa Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisalin haltuunsa, kun Jyväskylä Big Bandin ja Kipinät-kuoron yhteiskiertue kaartaa Kuopioon.
Sielujen laulu – laulavat sielut. Konsertin laulut kertovat pyhäinpäivän ja loppusyksyn tunnelmista kuljettaen kuulijaa lempeästi ikiaikaisten kysymysten äärelle.
Kauan Kuopioon odotettu solistivieras, klarinetisti ja uuden musiikin taikuri Kari Kriikku on joko kantaesittänyt valtaosan suomalaisista nykymusiikin klarinettiteoksista tai ne on sävelletty hänelle. Jukka Tiensuun teos Puro (myös ”puhdas” italian kielessä) on loistokas ja teknisesti vaativa teos.
Suomalaisen viihdetaivaan legendat Pirkko Mannola ja Eino Grön lähtevät yhdessä ainutkertaiselle juhlakiertueelle syksyllä.
Kuopion kaupungin juhlaviikolla kuullaan Kuopion kaupunginorkesterin 2. kapellimestarin, Atso Almilan teos Sodan soutumies.
Musikaali Ollista, Jussista ja heidän legendaarisesta bändistään.
Viime aikoina saksalaisviulisti ja -kapellimestari Kolja Blacherin toiminnan ytimessä on ollut ”Play-Conduct”-konsertit. Myös Kuopiossa hän liidaa orkesteria samalla soittaessaan. Israelilaisen Noam Sheriffin musiikki on omaperäinen yhdistelmä muinaisen Välimeren alueen ja länsimaiden musiikillisia elementtejä.