Väinölänniemen uimaranta, Minne matkustaa kesällä Suomessa pienellä budjetilla?

Minne matkustaa kesällä Suomessa pienellä budjetilla?

  Venla Mutanen • 29.05.2024

Budjettimatkaajan Kuopio

Kuopiossa pienellä budjetilla matkustaminen onnistuu vallan mainiosti. Jotta lomailu olisi mahdollisimman vaivatonta, kokosimme yhteen vinkit pienellä budjetilla matkustavan Kuopioon niin liikkumisen, majoituksen kuin aktiviteettien osalta.

Saapuminen ja liikkuminen

Kuopion keskeinen sijainti takaa kätevät yhteydet mistä tahansa päin Suomea saapuville, olitpa liikenteessä omalla autolla tai julkisilla. Juna- ja bussiliput saa usein Kuopioon edullisesti mistä päin maata tahansa, varsinkin jos ne onnistuu varaamaan hyvissä ajoin. Kuopion Matkakeskus yhdistää rautatie- ja linja-autoaseman yhdeksi kokonaisuudeksi, josta matkaa torille tulee vain 700 metriä.

Kuopion keskustassa kaikki on lähellä, kävelymatkan päässä. Mikäli suunnitelmissa on mennä keskusta-alueen ulkopuolelle esimerkiksi Puijolle tai Rauhalahteen tai kävely alkaa tympiä, kannattaa hyödyntää Vilkku-busseja ja -kaupunkipyöriä. Paikallisliikenteessä riittää pieni budjetti, sillä kertalippu bussiin mobiililippuna tai lähimaksulla maksettuna maksaa vain 2,70 € ja yhden vuorokauden lipun saa 8,70 € sekä lisävuorokaudet 4,40 €. Lapset matkustavat puoleen hintaan. Sähköavusteiset kaupunkipyörät ovat mainio menopeli ja asemia löytyy hyvin ympäri kaupunkia. Vuorokauden käyttöoikeus, joka oikeuttaa vuorokauden ajan ajamaan rajattoman määrän enintään puolen tunnin matkoja kerrallaan, maksaa vain 5 € ja viikon käyttöoikeus 10 €.

Missä majoittua edullisesti?

Edullisin majoitus löytyy luonnossa telttailemalla jokaisenoikeuksia hyödyntäen. Palveluita kaipaavalle vaivaton telttailuvaihtoehto on leirintäalue, jollainen löytyy Matkailukeskus Rauhalahdesta 5km päästä Kuopion keskustasta. Rauhallisen, luonnonkauniin sijainnin leirintäalueelta löytyy kaikki tarvittavat palvelut saunasta keittiötiloihin ja pyykinpesuun, sekä erilaisia aktiviteetteja.

Telttapaikan lisäksi Rauhalahden leirintäalueella voi majoittua edullisesti caravanpaikoilla, venepaikoilla tai leirintämökeissä. Rauhalahteen pääsee helposti keskustasta bussilla tai kaupunkipyörällä. Elämyksellisen matkan Rauhalahteen saa M/S Princess Anne -laivan kyydissä, joka liikennöi sataman ja Rauhalahden väliä kahdesti päivässä 2.7.-3.8. Yhdensuuntainen laivalippu maksaa 12 €, meno-paluu 20 €.

Pienen budjetin matkaajan kannattaa vilkaista myös muut majoitusvaihtoehdot, sillä hyviä tarjouksia on usein tarjolla.

Maksutonta ja edullista tekemistä

Kauniilla kelillä lomailijan ilona ovat Kuopion upeat uimarannat. Rannoista suosituin, Väinölänniemi, sijaitsee kivenheiton päässä keskustasta. Väinölänniemellä eli Vänärillä vierähtää helposti koko päivä puistoalueesta, uimarannoista, urheilumahdollisuuksista ja rantakahvila Cafe Väinön herkuista ja välinevuokraamosta nauttien. Veden äärellä päivää voi viettää myös vuokraamalla sup-laudan tai kanootin Cafe Väinöstä tai matkustajasatamassa toimivasta Kuopion Seikkailukeskuksesta.

Luonnossa viihtyvälle löytyy runsaasti näkemistä retkeilyreiteiltä kuten keskustan kupeessa sijaitsevilta Puijon luontopoluilta. Autolla liikkuvien kannattaa tehdä päiväretki Suomen korkeimmalle koskelle Korkeakoskelle, jonne ajaa Kuopiosta 45 minuuttia. Hauska kokemus on myös Kuopiossa kesäisin järjestettävät, ohjatut luontoretket, joista valtaosa on maksuttomia.

Visuaalista ilotulitusta tarjoavat Valkeisenpuisto ja Pikku Pietarin Torikuja. Valkeisenpuistossa on esteetön, urbaanin ympäristön keskellä sijaitseva kahden kilometrin reitti, joka kiertää Valkeisenlammen. Valkeisenpuisto muodostaa noin yhdeksän hehtaarin viheraluekokonaisuuden, joten kukkaloistosta nauttiminen on taattua. Puiston erikoisuuksia ovat Rosarium-ruusupuisto sekä pensasruusualue. Pikku Pietarin Torikuja on tunnelmallinen vierailukohde keskustassa. Punahirsirakennuksen aitoissa sijaitsevat myymälät ovat viehättäviä ostospaikkoja, mutta tunnelmasta pääsee nauttimaan myös ilman ostosten tekoa.

Kuopiossa järjestetään paljon ilmaistapahtumia ja kesällä niitä onkin parhaimmillaan useita per päivä. Ilmaistapahtumien joukossa on muun muassa livemusiikkia, luontoretkiä ja luentoja. Kaupunkilaisten urbaani takapiha Muuntamon Piha on kaupungin uusimpia tulokkaita ja sen tapahtumat sekä sunnuntaikirppikset sopivat pienellekin budjetille.

Lasten kanssa lomaileville hyviä tärppejä ovat maksuton Niiralan liikennepuisto sekä Puijon lukuisat aktiviteetit. Lisää vinkkejä voi lukea Lasten kanssa kesällä Kuopiossa -artikkelista.

Budjettimatkaajan Tahko

Tahkolle pääsee kätevästi mistä päin Suomea tahansa, julkisilla parhaiten Kuopion tai Siilinjärven kautta. Ilmaista ja edullista tekemistä löytyy rutkasti aina luonnosta kulttuuriin. Heinäkuussa koko perheelle vauhtia päivään tuo viikko-ohjelma, josta löytyy maksutonta tekemistä lähes joka päivälle.

Luonnon keskellä aikaa voi viettää monipuolisilla retkeilyreiteillä kävellen tai erinomaisia maastopyöräilyreittejä kruisaillen. Aktiivilomalaisia palvelevat kaksi monipuolista frisbeegolfrataa, jotka houkuttelevat niin lajia pidempään harrastaneita kuin aloittelijoita. Rennompaa menoa haluavat voivat viettää päivää Tahkon uimarannalla tai kylpylässä rentoutuen. Tahkolla on paljon tapahtumia ja esiintyjiä, joista osa on maksuttomia. Kaikki tapahtumat löytyvät kätevästi tapahtumakalenterista.

Budjettimajoitus Tahkolla onnistuu BestPark Tahkon leirintäalueella. Myös muista majoitusvaihtoehdoista löytyy edullisia vaihtoehtoja.

Saatat olla kiinnostunut

Artikkelit

Top 8 Instagram-lokaatiot Kuopiossa

Artikkelit

Lasten kanssa kesällä Kuopiossa

Esittelyssä

Tapahtumakalenteri