Uimarannat Kuopiossa

Uimarannat Kuopiossa

Kuopiossa on monia viihtyisiä, erikokoisia uimarantoja ympäri kaupunkia. Torilta matkaa keskusta-alueen uimarannoille tulee vain reilu kilometri, minkä lisäksi asutusalueilta löytyy lukuisia rantoja. 

1. Väinölänniemi

Väinölänniemi 26, 70100 Kuopio

Väinölänniemi, eli Vänäri, on Kuopion suosituin, keskustan kupeessa sijaitseva suuri hiekkapohjainen ranta, joka syvenee tasaisesti. 150 metriä pitkällä rannalla on pukuhuoneet, suihkut, wc:t, laituri hyppytorneineen ja kaksi beach volley -kenttää. Rantaviivassa sijaitsee rantakahvila Cafe Väinö, joka palvelee myös välinevuokraamona vuokraten esimerkiksi sup-lautoja, kanootteja ja välineitä rantapeleihin. Väinölänniemellä on myös kaksi pienempää uimarantaa, Keiliniemi ja Peräniemi.

2. Valkeisenlampi

Valkeisenkadun ja Alavanhovintien risteys, 70600 Kuopio

Niiralan kaupunginosassa, keskustan tuntumassa sijaitseva Valkeisenlampi on keskellä suosittua Valkeisenpuiston ulkoilualuetta, joka sijaitsee keskustan tuntumassa. Valkeisenlammen uimaranta löytyy lammen eteläpäästä. Uimarannalla on pukukopit ja heti rannan vieressä beach volley -kenttä sekä leikkipuisto. Valkeisenlammella uimaan pääsee eteläpäädyn rannan lisäksi myös itäpuolella Kevät-patsaan luona ja länsipuolella laiturilta käsin.

3. Sammakkolampi

Sammakkolammentien ja Nuolitien risteys, 70200 Kuopio

Sammakkolammen uimaranta Puijonlaaksossa on pieni hiekkaranta, jolta löytyy pukukopit ja wc:t. Sammakkolammen puistoa rantoineen on kunnostettu vuonna 2022 ja puistoalueelta löytyy myös leikkipuisto, ulkokuntosali ja koirapuisto. Lammen eteläpäässä on laatoitettu veteenmenoluiska sekä esteetön pukukoppi ja wc.

4. Niuva 

Niuvantie 8, 70200 Kuopio

Lännensuuntainen aurinkoinen ranta, joka syvenee tasaisesti. Hiekka-alue on pieni, mutta nurmikenttää on siitäkin edestä. Niuvan rannalla on pukukopit ja wc:t. Kulku rannalle jyrkän rinteen kautta.

5. Itkonniemi

Itkonniemenkatu 79, 70500 Kuopio

Itkonniemellä sijaitseva metsän ympäröimä rauhallinen ranta, jossa on pukukoppi ja wc. Hiekkapohjainen ranta, mutta järvenpohjassa on pieniä kiviä. Itkonniemen uimaranta tunnetaan myös Honkalahden uimarantana.

Uimarannat Kuopiossa

6. Iso-Valkeinen

Kallantie, 70420 Kuopio

Kuopion pohjoispuolella sijaitsee Iso-Valkeisen uimaranta, jonka varusteluihin kuuluu pukukopit ja wc:t. Hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva uimaranta on lähellä moottoritietä, eli liikenteen melu on mahdollista.

7. Särkiniemi

Särkiniementie 6, 70700 Kuopio

Neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitsee suojaisa, etelänsuuntainen Särkiniemen ranta. Rannalla on pukukopit ja wc:t.

8. Rauhalahti

Rauhankatu 3, 70780 Kuopio

Rauhalahden ranta on matala, tasaisesti syvenevä hiekkaranta Kuopion eteläpuolella. Rannalta löytyy pukukopit, wc:t, beach volley -kenttiä ja lasten leikkipaikkoja. Rantahietikon lisäksi suuri nurmialue.

9. Kirveslahti

Pitkäsiima 29, 70820 Kuopio

Kuopion toiseksi suosituin uimaranta Pirtin kaupunginosassa eteläisessä Kuopiossa. 80 metriä pitkällä, etelään avautuvalla Kirveslahden rannalla on laituri, pukukopit, wc:t ja beach volley -kenttä. Hiekkarannan vieressä on tasainen nurmialue.

10. Hiltulanlahti

Vitostie 2072, 70870 Kuopio

Vanhan Vitostien varrelle, Koiraveden rannalle pari vuotta sitten rakennettu ranta jossa on pukukopit, wc, beach volley -kenttä ja grillauspaikat. Vieressä myös venelaiturit.

Saatat olla kiinnostunut

Paikat

Väinölänniemi

Artikkelit

Lasten kanssa kesällä Kuopiossa

Artikkelit

Ranta- ja kesäterassit Kuopiossa