Ladataan Tapahtumat

Piirpauke – Par Excellence

27.02.2026 klo 20:00

Piirpauke juhlistaa 50-vuotista uraansa ja uutta Lumo-albumiaan konserttisalikiertueella 2026 keväällä. Yhtyeen Par Excellence -konserteissa pureudutaan yhtyeen monenkirjavaan historiaan yhtyeen klassikoita unohtamatta syksyllä 2025 julkaistua, ylistäviä arvioita saanutta Lumo-albumia.

Väkevän luomisvoimaisen Sakari Kukon luotsaama Piirpauke on sukeltanut ainutlaatuisen menestysuransa aikana avarakatseisen uteliaasti lukuisten eri kulttuurien musiikkiperinteisiin, kuten nuevo flamenco, mbalax, jazz, progressiivinen rock, musica llanera sekä romanialainen ja turkkilainen musiikki. Syyskuussa 2025 ilmestynyt, laajaa ylistystä kerännyt juhla-albumi Lumo pitää sisällään kaikkia näitä elementtejä, samalla pohjautuen jo historiaan jääneiden suomalaisten mestarisäveltäjien Jean Sibeliuksen, Oskari Merikannon, Toivo Kuulan, Selim Palmgrenin ja Yrjö Kilpisen tuotantoon.

Vuonna 1975 syntynsä Pori Jazzeilla saaneen yhtyeen debyyttialbumia on myyty enemmän kuin mitään muuta Suomessa julkaistua pelkästään soitinmusiikkia sisältävää pitkäsoittoa. Laajaa arvostusta nauttiva, genrensä merkittävimpiin nimiin lukeutuva Piirpauke on merkittävän uransa aikana soittanut satoja konsertteja ympäri maailman ja esiintynyt samoilla areenoilla huippunimien, kuten Miles Davis, Ravi Shankar, Astor Piazzolla ja Nirvana, kanssa.

Kokoonpano:
Sakari Kukko – piano, saksofonit, huilut
Matti Salo – kitarat
Ari Hossi – basso
Ilmari Heikinheimo – rummut, perkussiot

Liput

Tapahtumakalenteriin

Tiedot

Päivämäärä:
27.02.2026
Aika:
20:00
Tapahtumaluokat:
,
Kotisivu:
https://maximkuopio.fi/events/piirpauke-par-excellence/

Järjestäjä

Sawohouse Oy
Sähköposti:
info@sawohouse.fi
Kotisivu:
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto

Tapahtumapaikka