Joulu Kuopiossa

Joulu kaupungissa – Kuopion joulutunnelma kutsuu viipymään

Kuopiossa joulun tunnelmaan tekee mieli jäädä. Täällä kiireen voi laskea kyydistä jo heti kaupunkiin tullessaan ja päivät saavat kulkea omalla painollaan. Jouluasuun pukeutunut kaupunki, jouluiset tapahtumat ja yhteiset juhlapöydät tuovat hyvän syyn viipyä, ja läheinen luonto antaa tilaa hengähtää.

Joulun alla Kuopiossa kierrellään lahjaostoksilla, tunnelmoidaan Joulutorilla, herkutellaan ravintoloissa, nautitaan konserttien sävelistä ja teatterielämyksistä – mutta yhteisestä ajasta voi nauttia myös luonnon rauhassa seikkaillen tai kylpylässä rentoutuen. Kun ostosreissuun yhdistää yöpymisen, jouluvalojen alla ehtii kuljeskella kaikessa rauhassa. Kuopion Joulukauden avajaisia juhlitaan 14.11.2026.

Joulunpyhinä on lupa nauttia valmiista juhlapöydistä, saunan lämmöstä, hyvin nukutuista öistä ja kiireettömistä aamuista. Joululomalla aikaa jää myös kylpylään, ulkoiluun, lasketteluun ja lähialueiden retkille – tai jatketaan yhdessäoloa ilman tarkempia suunnitelmia. Täällä joulusta voi nauttia juuri niin pitkään kuin haluaa.

joulu kuopiossa joulutori
kuopion joulutori
pikku pietarin torikujan joulu

Vinkit kiireettömään joulun odotukseen

  • Joulushoppailua ja yö kaupungissa
    Kuopion putiikeista, kauppakeskuksista ja jouluisista torikojuista voit löytää niin pakettiin sujahtavia tuliaisia kuin lahjoja yhteisiin hetkiin. Samalla voi piipahtaa esimerkiksi Kuopion Korttelimuseon Joulunäyttelyssä, jossa pääset kokemaan, miltä joulu tuoksui ja näytti ennen. Illalla ostoskassit voi jättää hotellille ja lähteä nauttimaan kaupungin ravintoloista sekä yöelämästä.
  • Tunnelmoi Joulutorilla
    Kuopion Joulutorilla tekee mieli viipyä vielä hetki. Tapaa Joulupukki, ihastele valoja, maistele joulun makuja ja poimi mukaan persoonallisia lahjoja. Pikku Pietarin Torikujalla joulun tunnelma löytyy vanhan ajan pihapiiristä ja pienistä puodeista. Kuopion Joulutori on avoinna 11.-23.12.2026.
  • Jouluinen seikkailu aarniometsän keskellä
    Keskustan vilinästä on lyhyt matka Puijon taianomaiseen joulutunnelmaan. Seikkaile satumaisella Joulupolulla, osallistu tonttubongaukseen, ota joulun upeimmat kuvat Joulupukin ja muorin kanssa tai nauti upeista maisemista Puijon tornista käsin. Puijon Joulupolku on koettavissa 11.12.2026-10.1.2027. Joulupukki ja -muori saapuvat Puijolle 12.-13.12. ja 19.-20.12.2026.
  • Kiireetön Joululounas yhdessä
    Ensimmäinen joululounas on monelle yhtä odotettu kuin itse aatto. Kokoa ystävät saman pöydän ääreen tai varaa ostospäivän lomaan aikaa joulun suosikkimauille. Tai mitäpä jos järjestäisikin vielä yhdet porukan pikkujoulut?
  • Rentoudu löylyjen lämmössä tai pulahda avantoon
    Joulun odotukseen mahtuu myös hetkiä ihan vain itselle. Anna saunan löylyjen lämmittää, virkisty avannossa tai viivy kylpylän altaissa kaikessa rauhassa. Yhdistä saunahetki hyvään ruokaan ja hotelliyöhön tai päätä ostospäivä lämpimiin poreisiin. Voep olla, että lahjalistan sijaan mielessä onkin vain seuraava löylykauhallinen.

Vietä kaupunkijoulu Kuopiossa

Jouluun puettu hotelli vai oman porukan mökki? Kuopiossa joulun voi rakentaa tutuista perinteistä ja uusista yhteisistä hetkistä, tulitpa kahdestaan, perheen kanssa tai isommalla porukalla. Valitse valmis joulupaketti tai yhdistä mieleiseesi majoitukseen ravintoloiden jouluruokailut. Valmiiseen juhlapöytään pääsee myös aattona.
Joulusauna, yhteinen ulkoiluhetki ja Puijon joulurauhan julistus tuovat pyhiin tunnelmaa. Välillä voi käpertyä kanssa saman viltin alle tai viipyä pitkään pöydän ääressä. Tärkeintä on, että aikaa jää yhdessäololle ja teidän näköisellenne joululle.

Joulun pehmeimmät majoituspaketit

Jouluaaton ruokailut Kuopiossa

Tuotteet

Puijon ravintolat, Kuopio

Aaton puuroaamiainen

Tuotteet

Original Sokos Hotel Puijonsarvi, Kuopio

Jouluaaton juhlabuffet

Tuotteet

Puijon ravintolat, Kuopio

Majan jouluateria

Joulun ajan tapahtumia Kuopiossa

Kiireetön joulu Tahkolla

Kuvankaunis Tahko on monelle paikka, johon kokoonnutaan yhteisen joulun viettoon ystävien, sukulaisten ja sukupolvien kesken.

Alueen valtavasta mökkitarjonnasta löytyy mistä valita ja mukavaa tekemistä on tarjolla sporttailusta rentoiluun. Tahkon ravintolat palvelevat läpi joulun, joten keittiökiireet voi halutessaan ulkoistaa vaikka ihan kokonaan.

Suuntaa rinteisiin ja talvipoluille, pulahda kylpylään tai avantoon – tai poimi jokin muu mieluinen tekeminen alueen runsaasta aktiviteettivalikoimasta. Tai älä tee yhtään mitään, sekin on jouluna ihan erinomainen suunnitelma.

Täyden palvelun joulu Tahkolla