Ladataan Tapahtumat

Riitta Rönkkö – Toisinnäkijä

7.11.2026 klo 10:00 - 31.01.2027 klo 17:00

Riitta Rönkkö – Toisinnäkijä on taiteilijan uran eri
vaiheisiin ja monipuoliseen tuotantoon sukeltava retrospektiivinen näyttely.
Näyttely on esillä KUMMAssa 7.11.2026–31.1.2027.

Taide oli Riitta Rönkölle (1951–2025) tapa elää, kokea,
nähdä ja hahmottaa maailmaa. Hän eli taiteesta ja taiteelle. Yksilöllisyyttä
puolustavana postmodernistina hän rakensi taiteilijanuraansa omilla ehdoillaan,
kehitti omia tekniikoitaan ja ammensi vaikutteita yhtä lailla
korkeakulttuurista, kitschistä kuin arkisesta ympäristöstään. Riitta Rönkkö oli
yksi 1980-luvun Kuopion radikaaleista taiteilijoista, joiden ekspressiivinen
ilmaisu sai valtakunnallista huomiota.

Näyttely
esittelee oman tiensä sinnikkäästi raivanneen Riitta Rönkön monipuolista
tuotantoa taiteilijan uran alkuvaiheista viimeisiin vuosiin asti. Esillä olevat
teossarjat kuljettavat läpi hänen uransa eri vaiheiden ja tuovat esiin
taiteilijalle ominaisen sarjallisen työskentelyn. Rönkkö paneutui yhteen
tekniikkaan ja teemaan yleensä noin vuosikymmenen ajan. Syntyi
teoskokonaisuuksia, joissa hänen omat kokemuksensa yhdistyivät mytologiasta,
taidehistoriasta ja saduista saatuihin vaikutteisiin. Hänen työskentelyssään
korostuivat erityisesti tarkka havainnointikyky ja kyky nähdä asiat toisin.

Riitta
Rönkön taiteelle ominaista olivat ennakkoluulottomat materiaalikokeilut.
1980-luvun rutistetulle paperille tehdyt suuret piirrosmaiset maalaukset
vaihtuivat 1990-luvulla teoksiin, joissa yhdistyivät itse kehitetty
paperivalutekniikka ja valokuvaus. Vuosituhannen vaihteessa syntyi hämärissä
tiloissa hohtavia valopiirroksia. Posliiniasetelmat tarjosivat Rönkölle
taiteellisen haasteen, jonka parissa hän työskenteli viimeisiin vuosiinsa
saakka.

Retrospektiivisen
näyttelyn valmistelu aloitettiin yhdessä taiteilija Riitta Rönkön kanssa ja
saatettiin loppuun yhdessä hänen poikansa Tatu Rönkön kanssa. Tatu Rönkkö on
luonut myös näyttelyn äänimaailman.

Tapahtumakalenteriin

Tiedot

Alkaa:
7.11. klo 10:00
Loppuu:
31.01.2027 klo 17:00
Tapahtumaluokka:
Kotisivu:
https://kummamuseo.fi/riittaronkko/

Tapahtumapaikka