Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Legendaarinen suomirock-yhtye Kolmas Nainen suuntaa konserttisalikiertueelle tammikuun lopulla. Yhdeksän paikkakuntaa kattavalla ”Hyvää ja kaunista” -kiertueella on luvassa helmiä yhtyeen koko uran varrelta, säröllä ja ilman.
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Laulaja Robin Packalen, pianisti Iiro Rantala ja tanssija Atte Kilpinen yhdistävät voimansa uniikissa konsertissa! Ilta on kolmen huippuartistin yhteinen juhla sekä trion ainutlaatuinen esitys, jossa kohtaavat jazz, pop ja tanssi.
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Kaksi ääntä. Kaksi uraa. Yksi yhteinen lava. Suomalaisen rockin ja metallimusiikin yhdet tunnetuimmat äänet, Timo Kotipelto ja Jarkko Ahola, lähtevät ensi kertaa yhdessä konserttisalikiertueelle
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Uudistunut Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana valloittaa Kuopion maaliskuussa 2027! Valtteri Laurell Pöyhösen johtaman big bandin täysin uniikki ja vastustamaton soundi sekä luovasti eri genrejä yhdistelevät, tajuntaan iskevät ja jalan alle menevät biisit.
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Esityksen kesto noin kaksi tuntia 20 minuuttia sisältää väliajan.Järj. Musiikkituotanto Ukkokiekuu OyLiput: 49 € permanto rivit 1-23 39,90 € permanto rivit 24-25 ja parvet, lapsi alle 15 vuotta, opiskelija, työtön, […]
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Niko Kivelä lähtee uransa suurimmalle stand up -kiertueelle syksyllä 2026 ja kiertue jatkuu aina keväälle 2027. Ennakkoluuloton esitys käsittelee sananvapautta.
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä, Haloo Helsinki!, juhlistaa ensi vuonna 20-vuotista uraansa mittavalla juhlakiertueella. Kahdestatoista paikkakunnasta koostuva 20-vuotisjuhlakiertue 2027 pitää sisällään läpileikkauksen yhtyeen poikkeuksellisen menestyksekkäästä urasta.
Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio
Yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista yhtyeistä, Haloo Helsinki!, juhlistaa ensi vuonna 20-vuotista uraansa mittavalla juhlakiertueella. Kahdestatoista paikkakunnasta koostuva 20-vuotisjuhlakiertue 2027 pitää sisällään läpileikkauksen yhtyeen poikkeuksellisen menestyksekkäästä urasta.