Kantti Kuopio

Kantti

Kuopion museo ja Kuopion kaupunginkirjasto

Kantti

Kauppakatu 23
70100 KUOPIO
Yrityksen kotisivu

Tiedon ja tarinoiden kortteli

Kuopion museo ja Kuopion kaupunginkirjasto yhdessä muodostavat Kantin, tiedon ja tarinoiden korttelin. Luonnontiedettä, kulttuurihistoriaa ja kirjaston sisältöjä yhdistävä Kantti on ovi oppimisen, ihmettelyn ja ideoiden maailmaan.

Kuopion museossa on kulttuurihistoriallinen ja luonnontieteellinen perusnäyttely, johon kuuluu kolme päänäyttelyä. Näyttelyt tarjoavat toiminnallisia elämyksiä, tietoa unohtamatta, ja kuljettavat museovierasta läpi Pohjois-Savon historian itäisen Suomen muuttuvaan luontoon. Museo vaalii myös omaa historiaansa ja sitä esitellään vanhassa museonjohtajan huoneessa.

52-paikkainen Kahvila Kantti sijaitsee Museokadun puolella, ja kesäaikaan sen edessä palvelee 40 paikkainen terassi. Arkisin Kahvila Kantista saa lounasta. Kahvila on auki museon ja kirjaston aukioloaikojen mukaan, mutta siellä voidaan järjestää myös yksityistilaisuuksia aukiolojen ulkopuolella.

tulevat tapahtumat

Tapahtumat

Opastus: muuttuva luonto

26.10.2024

Muuttuva luonto -näyttelyssä matkustetaan itäsuomalaisen luonnon historiaan ja nykytilaan. ..

Tapahtumat

Kekri

01.11.2024

Kuopion museon perjantai-illalle sijoittuvassa kekritapahtumakokonaisuudessa on luvassa monenlaista ohjelmaa livemusiikista kauhuteemaiseen äänihuonee..

Tapahtumat

Opastus: toden ja tarun rajalla

02.11.2024

Toden ja tarun rajalla -näyttely vie kiertäjänsä matkalle menneisyyden maailmaan, jossa myyttejä ja merkityksiä täynnä oleva luonto rytmitti ihmisen e..

Tapahtumat

Opastus: ihmisen aika

16.11.2024

Näyttely tutustuttaa kävijän Pohjois-Savon asukkaiden arkeen ja juhlaan, sekä mielenkiintoisiin esineisiin ja asioihin...

Tapahtumat

Opastus: muuttuva luonto

30.11.2024

Muuttuva luonto -näyttelyssä matkustetaan itäsuomalaisen luonnon historiaan ja nykytilaan. ..

Tapahtumat

Opastus: toden ja tarun rajalla

14.12.2024

Toden ja tarun rajalla -näyttely vie kiertäjänsä matkalle menneisyyden maailmaan, jossa myyttejä ja merkityksiä täynnä oleva luonto rytmitti ihmisen e..

Tapahtumat

Opastus: ihmisen aika

28.12.2024

Näyttely tutustuttaa kävijän Pohjois-Savon asukkaiden arkeen ja juhlaan, sekä mielenkiintoisiin esineisiin ja asioihin...

Saatat olla myös kiinnostunut

Esittelyssä

Museot

Esittelyssä

Nähtävyydet

Esittelyssä

Kulttuuri ja käyntikohteet

Tarjoukset ja tuotteet

Kulttuurihistoriaa ja luonnontieteitä

Kuopion museon kulttuurihistoriallinen ja luonnontieteellinen perusnäyttely tarjoaa tietoa ja elämyksiä kuljettaen museovieraan läpi Pohjois-Savon historian itäisen Suomen muuttuvaan luontoon. Perusnäyttelyihin kuuluvat: Ihmisen aika, Muuttuva luonto sekä Toden ja tarun rajalla.

13 € / 7 € / alle 18 v. maksutta

Katso lisää

Kuopion museon kokoushuone

Viihtyisä, modernilla tekniikalla varustettu kokoustila enintään 36 henkilölle. Varattavissa arkisin klo 8-21 ja la-su klo 10-21. Tilaan on mahdollista saada tarjoilu Kahvila Kantilta.

40 € / h

Katso lisää