Perinteitä ja kaupunkikulttuuria
tuovat lomaan uusia näkökulmia, joita on ilo kantaa mukanaan myöhemminkin.

Tuliaisiksi tiedonmurusia
Vuoden 1775 marraskuun seitsemännentoista viralliseksi perustamispäiväkseen saanut Kuopio on syntymästään alkaen ollut kiehtova kulttuurin ja taiteen kohtauspiste. Jo 1800-luvulla aikansa etevimmät valtiomiehet, kirjailijat ja taiteilijat kokoontuivat kahviloihin ja salonkeihin keskustelemaan. Erityisen vetovoimaisen pienestä Kuopion kaupungista teki lahjakas, älykäs ja valloittava Minna Canth, jonka rooli on ollut merkittävä niin Kuopion kuin koko Suomen kulttuurihistoriassa.
Nykyään kulttuuri ja sen koulutus painottuvat musiikkiin, teatteriin, tanssiin, muotoiluun sekä urheiluun. Myös luontoarvot ja perinteet ovat vahvasti arvossaan, minkä aistii kaupungissa, jota ympäröivät joka ilmansuuntaan levittäytyvät metsät, siniset järvet sekä sisämaan suurimpiin kuuluva saaristo.
Vinkkimme sinulle
Karkaa kulttuurikaupunkiin,
kiinny kaupunkikulttuuriin
Tiesitkö?
Kuopion tori eli Mualiman napa on Kuopion keskipiste. Savolaisittain koko universumin keskipiste.
Tiesitkö?
Kuopiossa järjestetään vuosittain kansallinen Kalakukon leivonnan SM-kilpailu.
Vapaa-aika on mielentila, millä fiiliksellä mennään?
Kiinnostavia kohteita
Tiesitkö?
Snellmaninpuisto on ansainnut Green Flag Award -tunnuksen.
Artikkelit
Top 5 vinkit kulttuurinnälkäisille Kuopiossa
Tapahtumat
Talojen tarinoita – Puutalokaupungin jäljillä
05.12.2025
Kuopion Korttelimuseon näyttelyssä kurkistetaan puutalokortteleihin valokuvien ja muistelmien avulla. Näyttely on esillä 25.4.2025-26.4.2026...
Tuotteet
Tiesitkö?
Mondo on valinnut Kuopion vuoden 2025 kotimaankohteeksi!
Tapahtumat
Perinne- ja savusaunailta
09.12.2025
Rauhalahden Jätkänkämpällä järjestetään joka tiistai yleisiä perinne- ja savusaunailtoja. ..
Tapahtumat
Kuopion Joulutori
12.12.2025 - 23.12.2025
Koe valon taika ja joulun lumo Suomen kauneimmalla joulutorilla...
Tuotteet
Tuotteet
Artikkelit
Kallaveden saaristo tekee Kuopion kansallisesta kaupunkipuistosta poikkeuksellisen
Tuotteet
Tuotteet
Paikat
Kuopion tori
Artikkelit
Makumatka -ruokakampanja juhlistaa Kuopion 250 juhlavuotta
Tapahtumat
Lignell & Piispanen: Cocktailkoulu
13.12.2025
Lignell & Piispasen cocktailkoulussa opetellaan cocktailien valmistusta käymällä läpi työvälineet, valmistustavat ja raaka-aineet. Samalla osallistuja..
Tapahtumat
Joulupukki ja Muori Puijolla
13.12.2025
Joulupukki ja Muori tavattavissa Puijolla 13.-14.12. sekä 20.-21.12. klo 15-18...
Tapahtumat
Opastus: Korttelimuseon joulu
13.12.2025
Korttelimuseon perinteisessä joulunäyttelyssä voi kokea, miltä joulu tuoksui ja näytti ennen. Kierroksella kuullaan joulunvieton moninaisista taustois..
Tapahtumat
Lignell & Piispanen tislaamokierros & tasting
20.12.2025
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen...
Tapahtumat
Joulurauhan julistus Puijolla
24.12.2025
Perinteinen joulurauhan julistus Puijon laella jouluaattona klo 13 alkaen...
Tuotteet
Artikkelit
Minne matkustaa kesällä Suomessa pienellä budjetilla?
Artikkelit
Kävelykierros kauniissa Kuopiossa
Artikkelit
Vain Kuopiojutut
Yritykset
Kuopio
Kuopion museo
Artikkelit
Ranta- ja kesäterassit Kuopiossa
Tapahtumat
Vuodenvaihteen ilotulitukset Kuopiossa
31.12.2025
Katso Kuopiossa uudenvuodenaattona 31.12.2025 järjestettävät ilotulitukset täältä! ..
Tuotteet
Tapahtumat
Kuopion Tammimarkkinat
23.01.2026 - 24.01.2026
Perinteiset Tammimarkkinat on järjestetty Kuopion torilla 1800-luvulta lähtien. Markkinoilla myynnissä muun muassa käsitöitä, vaatetusta ja elintarvik..
Paikat
Valkeisenpuisto
Tuotteet
Tuotteet
Tapahtumat
Kuopio Tanssii ja Soi
08.06.2026 - 14.06.2026
57. kerran järjestettävä Kuopio Tanssii ja Soi värittää kaupunkia jälleen 8.-14.6.2026!..



