
Vuoden onnistujat palkittiin Matkailu– ja tapahtuma-alan gaalassa Tahkolla
Kultainen Palmu -yleisöäänestys keräsi yli 10 000 ääntä
Pohjois-Savon matkailu- ja tapahtuma-alan onnistujia juhlistettiin perjantaina 30. lokakuuta Break Sokos Hotel Tahkolla järjestetyssä gaalassa. Tälle vuodelle uudistunut Kultainen Palmu -yleisöäänestys keräsi hiukeat 10 289 ääntä ja voittajat ratkaistiin yleisön ja asiantuntijaraadin yhteisäänillä. Illan aikana jaettiin ensimmäistä kertaa myös Vuoden Pelinrakentaja -tunnustus.
Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n järjestämä Matkailu- ja tapahtuma-alan gaala kokosi alan toimijat, yhteistyökumppanit ja sidosryhmät yhteen jo kuudennen kerran. Iltaa vietettiin yhteisten onnistumisten, kohtaamisten, ajankohtaisten puheenvuorojen ja juhlavan illallisen merkeissä.
Perinteiseen tapaan gaalassa palkittiin Kultainen Palmu -palkinnoilla tämän vuoden onnistujia: yrityksiä, ihmisiä ja tekoja, jotka ovat kehittäneet alueen palveluita, ihastuttaneet asiakkaita, luoneet uusia elämyksiä ja vieneet Pohjois-Savon matkailu- ja tapahtuma-alaa eteenpäin.

Yleisö mukana valitsemassa alan onnistujia
Kultainen Palmu -palkintojen äänestystapa uudistui tänä vuonna. Ensin yleisö sai nimetä omia suosikkejaan, joista kolme eniten kannatusta saanutta valikoitui kunkin kategorian loppuäänestykseen. Kaikille avoimessa äänestyksessä annettiin kaikkiaan 10 289 ääntä, ja lopulliset voittajat ratkaistiin yleisön ja Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n ohjausryhmän jäsenistä muodostuneen asiantuntijaraadin yhteisäänillä.
Yleisön vahvan tuen sai esimerkiksi Vuoden Vastuullisuusteko -palkinnolla palkittu Matkus Luuppi, joka keräsi lähes puolet, 49 prosenttia, oman kategoriansa yleisöäänistä.
Gaalassa jaettiin ensimmäistä kertaa myös Vuoden Pelinrakentaja –tunnustus, jolla nostettiin esiin yhteistyön ja kumppanuuden voimaa. Tämä henkilölle annettava erityinen tunnustus on Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n tiimin myöntämä.
“Kuopio-Tahko Markkinoinnin kumppaniverkosto muodostuu yli sadan yrityksen edustajista. Yhteistoiminta vaatii onnistuakseen saumatonta yhteistyötä ja joustavaa toimintatyyliä. Halumme kiittää tunnustuksella niitä, jotka vähiten tunnustusta normaalisti odottavat”, toteaa Kuopio-Tahko Markkinoinnin markkinointijohtaja Tiina Kanninen.






Vuoden 2026 Kultainen Palmu –palkitut
- Vuoden Nukuttaja 2026: Break Sokos Hotel Tahko
Vuoden Nukuttaja -palkinnon saaja on osoittanut rohkeutta ja tulevaisuudenuskoa panostamalla mittavasti majoituspalveluiden kehittämiseen. Merkittävät investoinnit ovat nostaneet palveluiden laatua ja viihtyisyyttä uudelle tasolle sekä vahvistaneet koko matkailualueen vetovoimaa. Huikeat asiakaspalautteet kertovat, että upeiden puitteiden lisäksi myös palvelu ja vieraanvaraisuus ovat erinomaisella tasolla. - Vuoden Syöttäjä 2026: Havu Kitchen & Bar
Vuoden Syöttäjä -palkinnon saaja on osoittanut, kuinka kunnianhimoinen ruokatuote, vahva ammattitaito ja laadukas palvelu luovat unohtumattomia makuelämyksiä. Yrityksen jatkuva halu uudistua ja kehittää niin ruokatuotetta, palveluita kuin puitteitakin nostaa ravintolaelämyksen yhä uudelle tasolle. Kun kaiken tämän kruunaavat vielä henkeäsalpaavat maisemat, syntyy todella ainutlaatuinen kokonaisuus. - Vuoden Juottaja 2026: Panorama Bar & Café
Vuoden Juottaja -palkinnon saaja on osoittanut edelläkävijyyttä sosiaalisen median hyödyntämisessä ja rakentanut persoonallisella viestinnällään vahvaa tunnettuutta. Monipuoliset tapahtumat ovat rikastuttaneet alueen palvelutarjontaa ja tuoneet ihmisiä yhteen. Jatkuva panostaminen puitteiden ja palveluiden kehittämiseen kertoo rohkeudesta uudistua ja halusta tarjota asiakkaille yhä parempia elämyksiä. - Vuoden Liikuttaja 2026: Kuopio Tanssii ja Soi
Vuoden Juottaja -palkinnon saaja on osoittanut edelläkävijyyttä sosiaalisen median hyödyntämisessä ja rakentanut persoonallisella viestinnällään vahvaa tunnettuutta. Monipuoliset tapahtumat ovat rikastuttaneet alueen palvelutarjontaa ja tuoneet ihmisiä yhteen. Jatkuva panostaminen puitteiden ja palveluiden kehittämiseen kertoo rohkeudesta uudistua ja halusta tarjota asiakkaille yhä parempia elämyksiä. - Vuoden Vastuullisuusteko 2026: Matkus Luuppi
Vuoden Vastuullisuusteko -palkinnon saaja osoittaa, että vastuullisuus ei ole vain tavoitteita ja lupauksia, vaan ennen kaikkea konkreettisia tekoja.Palkittava on luonut ennakkoluulottoman toimintamallin, jossa kestävä kehitys yhdistyy asiakaslähtöisyyteen ja uudenlaisiin palveluihin. Teko haastaa totuttuja toimintatapoja ja kannustaa myös muita toimijoita rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta. - Elämäntyöpalkinto 2026: Matti Kuosmanen
Matkailun elämäntyöpalkinnon saaja on tehnyt vuosien ajan merkittävää työtä alueen matkailun kehittämiseksi vahvalla yrittäjähengellä ja periksiantamattomuudella. Hänen elämäntyössään korostuu kyky nähdä uusia mahdollisuuksia ja kehittää ainutlaatuisia toimintaympäristöjä ympärivuotisen matkailun tarpeisiin. Louhosteatterin kehittäminen on hieno osoitus tästä ennakkoluulottomuudesta eikä olekaan ihme, että palkittava on saanut myös Vuoden kylähullun arvonimen sen parhaassa mahdollisessa merkityksessä! - Vuoden kasvava matkailuyritys tai tapahtuma 2026: Electric Sunset by Genelec
Vuoden kasvava matkailuyritys tai tapahtuma -palkinnon saaja on noussut uudenlaisella ja rohkealla konseptillaan jo ensimmäisenä toimintavuotenaan suurten tapahtumien joukkoon. Menestyksen taustalla on esimerkillinen verkostojen ja kumppanuuksien hyödyntäminen sekä kyky yhdistää osaamista ja resursseja yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kunnianhimoiset kansainvälistymispyrkimykset ja halu kehittää ainutlaatuista musiikkielämystä kertovat merkittävästä kasvupotentiaalista. - Vuoden Pelinrakentaja: Sanna Niiranen
Vuoden Pelinrakentaja on osoittanut esimerkillistä sitoutumista yhteisen toiminnan kehittämiseen hankkimalla uusia kumppaneita, osallistumalla aktiivisesti yhteistyöhankkeisiin ja etsimällä ratkaisuja, jotka hyödyttävät kaikkia osapuolia. Hän on luotettava, ratkaisukeskeinen ja tarttuvan positiivinen yhteistyökumppani, joka osoittaa, että parhaat tulokset syntyvät yhdessä.
Pohjois-Savon Matkailu palkitsi vuoden kansainvälisen matkailuteon
Gaalassa jaettiin myös Pohjois-Savon Matkailu Oy:n myöntämä Kansainvälinen matkailuteko -palkinto. Tunnustuksen sai Kylpylähotelli Rauhalahti aktiivisesta kansainvälisestä myyntityöstä, sekä suomalaisen saunakulttuurin ja perinteiden vaalimisesta ja esittelemisestä kansainvälisille vieraille.
“Rauhalahden Jätkänkämppä tarjoaa kansainvälisille vieraille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea aitoa suomalaista kulttuuria, perinteistä savusaunaa ja savolaista vieraanvaraisuutta”, kertoo Pohjois-Savon Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Hanna Tiitola.
Palkitsemisperusteissa korostuivat myös Rauhalahden aito vieraanvaraisuus, aktiivinen kansainvälinen ote, ketteryys sekä kyky tehdä suomalaisista perinteistä mieleenpainuvia matkailuelämyksiä.
