Joulu
Tunnelmallinen joulu Kuopiossa
Kuopiossa joulua vietetään paitsi kaikkialta Suomesta kotipaikkakunnalleen saapuvien kodeissa, myös jouluasuun puetuissa hotelleissa ja mökeillä. Kaupunkijoulun viettoon Kuopiossa on tarjolla niin täyden palvelun hotellipaketteja kuin erillisiä majoituksia, joihin yhdistää jouluruokailut valitsemissaan ravintoloissa.
Joulun perinteisiin kuuluu myös Puijon joulurauhan julistus, kauniissa kaupungissa ulkoilu, luonnossa liikkuminen, rantasaunassa saunominen, joulukirkot ja –konsertit sekä muut aktiviteetit kuten kylpylässä rentoutuminen ja hiihtäminen.
Majoitu mukavasti ja tunnelmoi täysillä
Vaikka mielenrauha saavutetaan sisältäpäin, sopivia puitteita sen saavuttamiseksi ei sovi vähätellä. Arjesta irtautuminen ja omien ajatusten vapaalle päästäminen onnistuu parhaiten paikassa, jossa voi hurahtaa hiljaisuuteen, herkutella hartaudella ja rentoilla rohkeasti sydämensä kyllyydestä.
Löydä joulun mukavin majoitus alueemme lomamökkien, huviloiden, hotellien ja huoneistojen valikoimasta, tunnelmaan sopivat tekemiset, kiinnostavimmat käyntikohteet ja maukkaimmat makuelämykset!


6 vinkkiä joululoman viettoon Kuopiossa
- Joulufiilis löytyy jo etukäteen Kuopion Joulutorilta tai viimeistään joulurauhan julistuksesta Puijolla. Katso kaikki joulun ajan tapahtumat tapahtumakalenterista.
- Puijolla viettää helposti vaikka koko päivän – Puijon tuolihissi pyörii joulun aikaan ja sillä pääsee näppärästi ja maksutta ulkoilemaan Puijon lumisiin maisemiin. Puijon tornin läheisyydessä on snowtube-mäenlaskua sekä tunnelmallinen, kaikille avoin joulupolku kuvauspisteineen.
- Löydä Kuopion lumoavimmat ladut ja suuntaa ulos upeiden maisemien äärelle.
- Tiesitkö, että Kuopion ja Tahkon alueella on asukasmäärään nähden eniten ravintoloita koko Suomessa? Herkullisia jouluaaton illallisia on tarjolla useassa ravintolassa.
- Testaa talvipyöräilyä! Talviseen luontoon sopivan maastopyörän selässä matka taittuu leppoisasti ja maisemakin näyttää taianomaiselta.
- Suuntaa rinteeseen! Rinnekansaa hemmotellaan kahden hiihtokeskuksen, Tahkon ja Kasurilan voimin.
Jouluaaton menut

Koivumäen Kartano
Jouluaaton lounas tarjoillaan tunnelmallisissa Koivumäen Kartanon saleissa. Joulupöytä on katettuna klo 11-15 (tilaa enää ainoastaan klo 11 kattauksessa).
64,90 € / hlö, lapset 4-12-v. puoleen hintaan ja alle 4-v. 16 €

Puijonsarvi
Jouluaaton juhlabuffet katetaan klo 12.30-20. Kristallikruunujen alle tunnelmaa luo livepianomusiikki sekä joulupukki, joka jakaa lapsille lahjoja.
S-Etukortilla 52 € / hlö (norm. 56 €), lapset 11-12-v. 20 €, 4-10-v. 1 € / ikävuosi ja alle 4-v. maksutta

Puijon Torniravintola
Jouluaaton menu tornin huipun upeissa maisemissa nautitaan klo 14-19. Pöytävaraus sisältää pääsyn Puijon torniin.
69 € / hlö, lapset 0-12-v. puoleen hintaan

Puijon Maja
Jouluaattona Majan joulupuuro klo 9 alkaen sekä jouluateria, jonka kattaukset klo 12, 14.30 ja 17.
Joulupuuro 19,90 € / hlö, lapset 4-12-v. puoleen hintaan ja alle 4-v. maksutta. Jouluateria 49 € / hlö, lapset 7-12-v. 30 €, 4-6-v. 22 € ja alle 4-v. maksutta

Scandic Kuopio
Joulun kiireettömään tunnelmaan virittäydytään Scandic Kuopion juhlavassa Snellman-salissa nautitun jouluruuan äärellä klo 14-18.
59 € / hlö, lapset 6-12-v. puoleen hintaa. Scandic Friends -edut voimassa.
Joulun majoituspaketit
Tuotteet
Tarjoukset
Tarjoukset
Joulun tapahtumia Kuopiossa
Tapahtumat
Kuopion Joulutori
12.12.2025 – 23.12.2025
Tapahtumat
Joulurauhan julistus Puijolla
24.12.2025
Täyden palvelun joulu Tahkolla
Kuvankaunis Tahko on monelle paikka, johon kokoonnutaan yhteisen joulun viettoon ystävien, sukulaisten ja sukupolvien kesken. Alueen valtavasta mökkitarjonnasta löytyy mistä valita ja mukavaa tekemistä on tarjolla sporttailusta rentoiluun. Tahkon ravintolat palvelevat läpi joulun, joten keittiökiireet voi halutessaan ulkoistaa vaikka ihan kokonaan.
Joulun suosikkilajeja ovat laskettelu, hiihto, luonnossa liikkuminen ja ulkoilu sekä kylpylän lämmössä loikoilu ja kiireetön yhdessäolo. Tahkon jouluohjelmaan kuuluvat myös kauneimmat joululaulut, joulurauhan julistus sekä mahdollisuus käydä joulukirkossa.
