Juha Tapio: Joulu 2025
19.12. klo 19:00 - 21:00
Joulu 2025 Juha Tapion kanssa! Joulu 2025 -kiertue alkaa ja päättyy Helsingin sydämessä sijaitsevaan kauniiseen Vanhaan kirkkoon. Kiertueelle on valikoitunut 8 kirkkoa, moni sellaisia missä ei ole vielä aikaisemmin vierailtu.
“Viime vuonna teimme pitkästä aikaa joulukonserttikiertueen, ja tarkoitus oli mahdollisesti palata aiheeseen joskus kaukana häämöttävässä tulevaisuudessa. Kävi kuitenkin niin että minä, bändi sekä kaikesta päätellen myös yleisö tykkäsimme konserteista niin paljon, että teemme muutaman joulukonsertin tänäkin vuonna!”
Viime vuonna suosituissa joulukonserteissa kierrettiin yhteensä 16 eri kirkkoa ja kiertue päättui juhlallisesti Ylistaron kirkkoon Sydänmailla -konserttiin, joka myytiin loppuun muutamassa tunnissa.
Joulu 2025 -kiertueella kuullaan sekä joulu- että lauluntekijän omat klassikot Suomen taitavimman yhtyeen sielukkaina sovituksina. Nämä illat ovat jälleen takuuvarmasti paras tapa laskeutua kuluneen vuoden kiireestä kohti joulua.
Liput
- 39,90 €
- Osta liput>>