Teatterit
Teatterit Kuopiossa
Kuopio ja koko Järvi-Suomi on maan kärkeä mahtavan tapahtumatarjontansa puolesta ja tasokas teatteriviihde yksi alueemme helmistä.
Alueen tunnetuin teatteri on Kuopion kaupunginteatteri, jossa nähdään vuosittain noin 300 korkeatasoista esitystä. Syyskuun alusta toukokuun loppuun kestävän kauden ohjelmistoon mahtuu niin musikaaleja, draamaa, huumoria, farsseja, lastennäytöksiä kuin huippuvierailujakin. Viihdettä ja suuria tunteita tarjoillaan siis hyvin monipuolisesti – kahdella eri näyttämöllä – syys- ja kevätkauden ohjelmistoilla. Majoituksen sisältävät teatteripaketit, vivahteikkaat ruokaravintolat sekä muut aktiviteetit ja shoppailumahdollisuudet täydentävät kulttuurinnälkäisten loman Kuopiossa.
Vähintäänkin vilkasta on myös Järvi-Suomen kesäteatterielämä. Alueella on kymmeniä harrastus- ja ammattilaisvoimin pyörivää kesäteatteria, jotka heräävät loistoonsa toinen toistaan värikkäämmillä näytelmillä. Vaihtoehtoja löytyy sekä kivenheiton päässä Kuopion keskustasta, kuin myös lähiseutujen idyllisissä miljöissä.
Kiinteiden esityspaikkojen lisäksi erilaisia pienempiä vierailuja nähdään muun muassa alueen ravintoloissa ja tapahtumien yhteydessä, PopUp- tai Show & Dinner -hengessä.

Vinkkimme sinulle
Tapahtumat
Sinun silmiesi nähden
01.07.2027
Tahkon Kesäteatterin hulvaton musiikkikomedia, jossa lavalle nousevat mm. Sinikka Sokka ja Esko Roine…
Yritykset
Savo
Siilinjärven Teatteri
Tuotteet
Artikkelit
Tunteen Palo syttyy Mäntyrannan kesäteatterissa kesällä 2027
Tapahtumat
Exän uus ja vanha
30.06.2027
Vauhdikas parisuhdekomedia Rauhalahti Teatterissa…
Artikkelit
Top 5 vinkit kulttuurinnälkäisille Kuopiossa
Tapahtumat
Ruudun takaa
13.11.2026
Tahkon Talviteatterin vauhdikas komedia Break Sokos Hotel Tahkon Maisemasalissa. ..
Yritykset
Kuopio