Kuopion tori

Kaupungin sykkivä sydän ja keskeinen kohtauspaikka.

Kuopion tori

Kauppakatu 45
70110
Kuopio

Näytä kartalla

Torilla tavataan

Kuopion tori on yksi Suomen vilkkaimmista toreista ja samalla myös yksi Kuopion suosituimmista nähtävyyksistä ja käyntikohteista.

Kauppatori, savolaisittain ”Mualiman napa”, on myös monien kuopiolaisista levinneiden mielikuvien lähde. Torilta löytyvät vielä tänäänkin perinteiset savolaiset kalakukkoineen, vaikka kaupunki ympärillä on nykyaikaistunut. Tori sijaitsee keskellä Kuopion kaupunkia, joten se on nähtävyys, jonka luultavasti näkee joka kerta kun sattuu käymään keskustassa.

Kesäaikaan torilla palvelee useita erilaisia kahviloita, kuppiloita, ravintoloita sekä myyntikojuja. Kuopion tori toimii myös useimpien paikallisbussien lähtö- ja päätepysäkkinä.

Kaupunkiin tutustuminen on kätevää aloittaa torilta. Jos olet liikenteessä omalla autolla, sen saa kätevästi parkkiin torin alla sijaitsevaan suureen pysäköintihalliin. Kuopion torin ympäristöstä löytyy useita ostospaikkoja, ravintoloita, kahviloita sekä nähtävyyksiä. Esimerkiksi kauppahalli, yksi Kuopion merkittävimmistä käyntikohteista, sijaitsee torin laidalla. Torin vastapäisellä laidalla sijaitsee Kuopion upea, uusrenessanssin tyyliä edustava kaupungintalo.

Mitä kaikkea torilla on?

  • Useita kahviloita, kuppiloita ja ravintoloita
    • Kuopion ravintolakatuna tunnettu Kauppakatu kulkee torin ohitse
  • Torimyyjiä
    • Kukkia, vihanneksia, marjoja, käsitöitä ja paljon muuta
  • Kauppahalli
  • Kuopion kaupungintalo
  • Torin alla suuri pysäköintihalli
Talvinen näkymä Kuopion torilta, etualalla kaksi henkilöä lämpimästi pukeutuneena ja taustalla Kuopion kaupungintalo.

Torin tapahtumat

Tapahtumat

Kuopion Joulutori

12.12.2025 - 23.12.2025

Koe valon taika ja joulun lumo Suomen kauneimmalla joulutorilla...

Tapahtumat

Kuopion Tammimarkkinat

23.01.2026 - 24.01.2026

Perinteiset Tammimarkkinat on järjestetty Kuopion torilla 1800-luvulta lähtien. Markkinoilla myynnissä muun muassa käsitöitä, vaatetusta ja elintarvik..

Saatat olla kiinnostunut

Esittelyssä

Nähtävyydet

Esittelyssä

Kulttuuri ja käyntikohteet

Artikkelit

Kävelykierros kauniissa Kuopiossa