Kausikonsertti 7: Kullervo
4.12. klo 18:00
Vuotta 1892 pidettiin pitkään Suomen musiikinhistorian “vuotena nolla”, josta historiankirjoitus alkaa. Silloin kantaesitettiin Jean Sibeliuksen massiivinen Kullervo, jonka kantaesitys sai sangen varautuneen vastaanoton lehdistössä. Yleisö sen sijaan tiesi kuulevansa omaa musiikkiaan, suomalaisesta kansanperinteestä ammentavaa teosta, joka oli jotain aivan uutta ja ennen kokematonta. Teos joutui sivuraiteelle vuosikymmeniksi. Erityisesti viime vuosikymmeninä kapellimestarit ovat kuitenkin löytäneet teokseen kätketyn potentiaalin. 1990-luvulla koettiin suoranainen Kullervo-levytysten tulva, ja 2000-luvulla teos on edelleen suomalaisten orkesterien vientivaltteja. Sibelius.fi-sivuston mukaan Kullervo on “ylensyönyt, saumoistaan ratkeileva mestariteos – se on orkesterikirjallisuuden King Kong, jonka raakuus ja massiivisuus herättävät pelkoa ja kunnioitusta, mutta jonka sydän on sittenkin pohjimmiltaan romanttinen.” Konsertin johtaa orkesterin toinen 1. kapellimestari Eugene Tzigane, ja solisteina laulavat kuopiolaisille tutut Johanna ja Ville Rusanen. Kuoro-osuudet esittää loistava Polyteknikkojen kuoro.
Kesto noin 1h 25 min., sisältäen väliajan.
Liput
- 33€ / 27€ eläkeläiset ja ryhmät väh. 20 hlöä / 11€ lapset alle 16v ja opiskelijat, osta liput>>
- 4€ konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v (myynti vain konserttipäivänä Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalta)
- Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.
- Konsertti sisältyy Kausikorttiin ja Minisarjaan 1, lue lisää>>
Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
Tapahtumakalenteriin