Ladataan Tapahtumat

Kulkukoira Kotilainen ja Citymetsän Sankarit

16.4. klo 09:30

Jukka Itkosen lastenrunoihin perustuva esitys kertoo Kulkukoira Kotilaisesta, joka varastaessaan nälkäänsä nakin joutuu pakosalle lähiömetsään. Siitä alkaa vauhdikas ja sydämellinen tarina ystävyydestä, vapaudenkaipuusta ja suurista unelmista.

Lähiömetsässä Kotilainen kohtaa yksinäisen Siilin, joka on saanut kirjeen vieläkin yksinäisemmältä vanhalta siililtä, Taneli Harmaiselta. Kaksikko päättää lähteä tapaamaan Tanelia – mukaan liittyy myös vauhdikas Citykani, eläinkaupan vapautustaistelussa vapautunut Rotta sekä Outo Retiisi. 

Jukka Itkosen runot heräävät eloon musiikin ja mielikuvituksen siivittämänä. Karaokeravintolasta puhelinkauppaan, lammen syvyyksistä avaruuteen – runot kuljettavat katsojaa yllättäviin ja hulvattomiin paikkoihin. 

Itkosen oivaltavia, haikean hauskoja runoja on sävelletty ahkerasti ja sehän sopii Kulkukoira Kotilaiselle, sillä hän on aloitteleva katusoittaja. Citymetsän sankareiden esittämää akustista livemusiikkia on siis tiedossa.

Näyttämöllä vilisee niin värikkäitä eläimiä, ihmishahmoja ja juureksia, että nukketeatterin keinot on otettava välillä käyttöön.

Liput

  • 20 € peruslippu
  • 15 € eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varushenkilöt, lapset (alle 16-vuotiaat)
  • 10 € ryhmät (väh. 20 hlö), pyörätuolit. Pyörätuolilippuun sisältyy avustajapaikka. Muut avustajapaikat varattava erikseen.
  • 50 € pienryhmälippu 4 hlö (väh. 1 aikuinen ja 1 lapsi)
  • Hinnat sisältävät palvelumaksun.
  • Osta liput>>
Tapahtumakalenteriin

Tiedot

Päivämäärä:
16.4.
Aika:
09:30
Hinta:
15€ - 20€
Tapahtumaluokat:
, ,
Kotisivu:
https://kuopionkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto/kulkukoira-kotilainen/

Tapahtumapaikka