Loading Events
  • This event has passed.
Tapahtumasarja Tapahtuman sarja: MOMO

MOMO

11.5. klo 13:00

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto, jossa sekoittuvat teatteri, tanssi, parkour ja taikuus.

Kuvittele maailma, jossa kenelläkään ei ole aikaa ystäville, mielikuvitukselle tai seikkailuille. Momolla on aikaa kuunnella ihmisten huolia, leikkiä ystäviensä kanssa, aikaa ihmetellä maailmaa ja unelmoida.

Elämä sujuisi mallillaan, mutta kaupunkiin soluttautuvat Aikavarkaat, armottomat agentit, jotka huijaavat kaupunkilaiset säästämään aikaansa aikapankkiin. He väittävät palauttavansa ajan myöhemmin korkojen kanssa takaisin, mutta todellisuudessa Aikavarkailla ei ole aikomustakaan antaa säästettyä aikaa takaisin. Kaikki paitsi Momo tulevat huijatuiksi. Rohkea Momo käy apujoukkojensa kanssa taisteluun vihollista vastaan.

Momo perustuu Michael Enden vuonna 1973 julkaisemaan romaaniin. Romaanin pohjalta on tehty näytelmäsovituksia sekä fantasiaelokuva Päättymätön tarina. Esityskausi 8.3.-30.11.2024.

Rooleissa: Sari Harju, Atte Antikainen, Ari-Kyösti Seppo, Ilkka Pentti, Riina Björkbacka, Mikko Paananen, Sari Happonen, Katri-Maria Peltola ja Santeri Niskanen.

Liput

  • 28,50 € / peruslippu
  • 16,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (0-16 v.)
  • 13,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
  • 69 € / Pienryhmä 4 hlö (väh. 1 aikuinen ja 1 lapsi)
  • Avustajat ilmaiseksi, mutta heilläkin on oltava paikkalippu.
  • Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Narikka on maksuton.
  • Osta liput>>
Tapahtumakalenteriin

Details

Date:
11.5.
Time:
13:00
Event Categories:
, , ,
Website:
https://kuopionkaupunginteatteri.fi/momo

Venue

Kuopion Kaupunginteatteri
Niiralankatu 2
Kuopio, 70600 Suomi
+ Google Map
Phone:
0600 96100 (1,98€/min+pvm)
Website:
View Venue Website
Suunnittele matkasi Icon pinboardReissuvihko Icon pinboard