
Halloween Kuopiossa
Mihin kaikkiin uskallat osallistua?

Mihin kaikkiin uskallat osallistua?

Konttilan pihapiirissä seikkaillaan Halloweenin hengessä – mutta ihan lempeästi!

Syysloma tuo Matkukseen 10.–18.10. hurjan paljon tekemistä koko perheelle.

Välke-valotapahtuma tuo jälleen valoa Kuopion kaupunkiin pimeän vuodenajan keskelle 16.–18.10.2026.

Kuopio Pelaa 2026 on video- ja digipelikulttuuriin keskittyvä tapahtuma kaikenikäisille!

Työpajassa harjoitellaan kolmiulotteista piirtämistä Open Brush -ohjelman avulla ja tutustutaan virtuaalitodellisuudessa työskentelyn perusperiaatteisiin.

Yhteisöllinen Pop Up -kakkupöytä on katettu kakuilla, kahvilla ja yllättävillä kohtaamisilla.

KUMMAn sunnuntaiopastuksilla näyttelyistä saa enemmän irti.

Tervetuloa klassisen laulumusiikin konserttiin sunnuntaina 18.10. klo 15 Kuopion Musiikkikeskukseen (kulku C-ovista). Konsertti on Suomen Lied-akatemian

Viihdepähkinä on nimensä mukaisesti viihteellinen visailu, joka sisältää enimmäkseen kysymyksiä populaarikulttuurista, musiikista ja elokuvista.