Kuopion Musiikkikeskus

Kuopion Musiikkikeskus

Kuopionlahdenkatu 23
70100 KUOPIO
Yrityksen kotisivu

Kuopion Musiikkikeskuksella tapahtuu vuoden ympäri

Suomen konsertti- ja kongressitalojen huippuihin lukeutuva Kuopion Musiikkikeskus valmistui elokuussa 1985 luonnonkauniin Kuopionlahden rannalle, vain muutaman korttelin päähän Kuopion maineikkaasta torista.

Talossa järjestetään vuosittain noin 700 tapahtumaa erilaisista konserteista konferensseihin ja standupista tanssiesityksiin.

Kuopion Musiikkikeskuksen ylpeys on loistavasta akustiikastaan tunnettu 1050-paikkainen Konserttisali, joka on paitsi koko talon sydän, myös Kuopion kaupunginorkesterin kotisali. Kaupunginorkesterin lisäksi talossa toimivat Kuopion Konservatorio, Savonia-ammattikorkeakoulun musiikin ja tanssin osastot sekä Sibelius-Akatemian sivutoimipiste.

Järjestä tilaisuus

Yhdeksi Suomen merkittävimmistä kongressikeskuksista lukeutuvan Kuopion Musiikkikeskuksen tilat muuntautuvat tilaisuuden luonteen ja asiakkaiden toiveiden mukaiseksi, olipa kyseessä sitten mittava kansainvälinen konferenssi näyttelyineen, seminaari, juhlatilaisuus, konsertti tai tanssifestivaali.

Mikäli kaipaat tilaisuuteesi laadukasta ja viihdyttävää oheisohjelmaa – siihen Musiikkikeskus tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja. Akustiikaltaan Suomen parhaimpiin lukeutuvan Konserttisalin lavalla vierailevat säännöllisesti klassisen ja viihdemusiikin tähdet Suomesta ja maailmalta.

Intiimisti tai isosti, viihteellisesti tai asialinjalla – Kuopion Musiikkikeskus on valmis sinun tilaisuuteesi.

Kuopion Musiikkikeskus

Liittyvät tapahtumat

Tapahtumat

Arja Koriseva & Teemu Roivainen – Sydämeesi Jouluun Teen

02.12.2025

Joulun alla koetaan ainutlaatuisia musiikkielämyksiä, kun kaksi rakastettua suomalaisartistia yhdistävät ensi kertaa voimansa yhteisessä joulukonsertt..

Tapahtumat

Kausikonsertti 7: Kullervo

04.12.2025

Vuotta 1892 pidettiin pitkään Suomen musiikinhistorian “vuotena nolla”, josta historiankirjoitus alkaa. Silloin kantaesitettiin Jean Sibeliuksen massi..

Tapahtumat

Uusi Show Must Go On -juhlakiertue

05.12.2025

Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva show huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen, sekä kunnianosoitus Freddie Mercuryn mu..

Tapahtumat

Joululauluista kauneimmat

11.12.2025

Kuopion kaupunginorkesterin syyskausi päätetään rakkaimpien ja koskettavien joululaulujen äärellä. ..

Tapahtumat

Jazzjoulu 2025

12.12.2025

Jazzjoulu-konsertissa soi joulun lämpö ja riemu, kun maamme eturivin jazzmuusikot kokoontuvat suuren perheen lailla yhteen...

Tapahtumat

Stand Up Show: Mika Eirtovaara, Heli Sutela, Niko Kivelä ja Ilari Johansson

13.12.2025

Stand up -komiikan kivijalka Suomessa rakentuu vahvoista persoonista ja henkilökohtaisista tarinoista. Tähän ytimeen kuuluvat kiistatta Niko Kivelä, I..

Tapahtumat

Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas 2025

19.12.2025

Kitaravirtuoosi Erja Lyytinen, legendaarinen Idols-voittaja Hanna Pakarinen sekä Waltari-yhtyeen keulakuva ja rocktähti Kärtsy Hatakka!..

Tapahtumat

Anssi Tikanmäki in Memoriam: Maisemakuvia Suomesta

20.12.2025

Anssi Tikanmäen menehtyessä vuonna 2024, hänen musiikillista perintöään ja orkesteriaan jatkavat nyt hänen poikansa Eljas ja Eemil Tikanmäki...

Tapahtumat

Club For Five – Jouluna 2025

21.12.2025

Luvassa on viipyilevää tunnelmointia ja hankien välkettä sekä aimo annos joulun riemua ja suuren odotuksen luomaa jännitystä..

Tapahtumat

Kausikonsertti 1: Romantiikan jättiläiset

09.01.2026

Kuopion kaupunginorkesterin vuoden ensimmäinen kausikonsertti...

Tapahtumat

Uudenvuoden wieniläiskonsertti

11.01.2026

Schönbrunnin Linnanorkesterin konserteissa on luvassa Straussin loistokkaat valssit ja polkat sekä muiden klassisen wieniläisen ajan säveltäjien musii..

Tapahtumat

Dancing Queen

13.01.2026

Luvassa on näyttävä konserttielämys, jossa kuullaan kokoelma ABBA:n suurimpia hittejä...

Tapahtumat

Best of Bollywood

15.01.2026

Best of Bollywood esittelee nyt ensi kertaa Suomessa kansainvälisten Bollywood-tähtien ja suuren sinfoniaorkesterin tulkitsemana intialaisen Bollywood..

Tapahtumat

Mimmit & Puhuri, Pakkasen Poika -musiikkisatu

22.01.2026

Puhuri, Pakkasen poika -musiikkisatu pohjautuu suomalaiseen kansanperinteeseen ja vanhoihin uskomuksiin talvesta. Jännittävän tarinan teemana on ilmas..

Tapahtumat

The Music of Ennio Morricone

23.01.2026

Ympäri maailmaa kiertänyt italialainen Le Muse -orkesteri saapuu jälleen alkuvuodesta Suomeen The Music of Ennio Morricone -konserttinsa kanssa...

Tapahtumat

Maagikot 5 – Variety of Wonders

24.01.2026

Suomen suurimmaksi magian ja illuusion show’ksi vakiintunut Maagikot lähtee jälleen kiertueelle alkuvuodesta 2026 – täysin uudella ohjelmistolla..

Tapahtumat

Kausikonsertti 2: Sisaruksia ja sielunkumppaneita

29.01.2026

Kuopion kaupunginorkesterin kausikonsertti 2: Sisaruksia ja sielunkumppaneita 29. tammikuuta 2026 klo 18 Kuopion Musiikkikeskuksella...

Tapahtumat

Kyiv Classic Ballet

30.01.2026

Ukrainan johtaviin balettiryhmiin kuuluva Kyiv Classic Ballet tuo loistokkaan Joutsenlampi-tuotantonsa kahdeksaan suomalaiskaupunkiin...

Tapahtumat

UK Pink Floyd Experience

31.01.2026

Hyviä arvioita kerännyt UK Pink Floyd Experience -tribuuttibändi on tunnettu sekä musiikillisesta tarkkuudestaan että upeasta valoshow’staan...

Tapahtumat

The Cavern Beatles

01.02.2026

The Cavern Beatles esittää koko kaksituntisen The Beatlesin hiteistä koostuvan show’nsa livenä, ilman taustanauhoja...

Tapahtumat

The Five Corners Quintet

04.02.2026

Lähes kulttimaineeseen nousseen ensemblen 60-lukulaiseen jazzperinteeseen nojaava tanssittava musiikki valloittaa Kuopion...

Tapahtumat

Kausikonsertti 3: Sielun maisemia

05.02.2026

Kuopion kaupunginorkesterin Kausikonsertti 3: Sielun maisemia Kuopion Musiikkikeskuksella torstaina 5. helmikuuta 2026 klo 18...

Tapahtumat

Avoimien Ovien Päivä 2026

12.02.2026

Luvassa on jälleen monipuolista ohjelmaa mm. musiikki- ja tanssiesityksiä, talon esittelykierroksia sekä arvontaa ja erikoistarjouksia...

Tapahtumat

Kuopion kaupunginorkesterin avoin harjoitus

12.02.2026

Tule nauttimaan musiikillinen makupala illan konsertista ja seuraamaan miten ohjelmistoa viimeistellään kenraaliharjoituspäivänä. Vapaa pääsy!..

Tapahtumat

Oopperagaala

12.02.2026

Oopperagaala on suurten tunteiden ilta, jossa oopperan maailma avautuu eteesi kaikessa loistossaan...

Tapahtumat

Köpi Kallio: Huono Suoritus

14.02.2026

Huono suoritus on särmikäs summaus kolmekymppisen radio- ja tv-tähden tähänastisesta elämästä ja parhaista stand up -jutuista...

Tapahtumat

Katson Sineen Taivaan

21.02.2026

Musikaali kertoo Katri Helenan ja Tapani kansan uran alkuvaiheista ja noususta suuriksi kansan suosikeiksi...

Tapahtumat

Helsinki Noir Suite – Searching for Tapio

27.02.2026

Searching for Tapio – Tapiota etsimässä on kertomus myyttisestä metsänhengestä Tapiosta, joka on joutunut pakenemaan hakkuiden tieltä vanhasta aarniom..

Tapahtumat

Letz Zep

06.03.2026

Brittiläinen Letz Zep on kansainvälisesti tunnustettu Led Zeppelin -tribuuttien ykkönen, joka on saanut hyväksynnän myös Led Zeppelinin alkuperäisiltä..

Tapahtumat

Hevisaurus Maailmankiertueella -Räyh!

07.03.2026

Kun Hevisauruksen räpylät iskeytyvät estradiin ja jurahevin ensimmäiset biitit jyrähtävät ilmoille, nousee yleisössä tunnelma kattoon ja sen yli...

Tapahtumat

Kausikonsertti 4: Halki valon ja pimeyden

12.03.2026

Kuopion kaupunginorkesterin Kausikonsertti 4: Halki valon ja pimeän Kuopion Musiikkikeskuksella torstaina 12. maaliskuuta 2026 klo 18...

Tapahtumat

Pilatesta ja klassista musiikkia

14.03.2026

Tervetuloa kokemaan klassisen livemusiikin ja pilateksen ainutlaatuinen yhdistelmä – nauti musiikista ja liikunnasta samanaikaisesti...

Tapahtumat

Pilatesta ja klassista musiikkia

14.03.2026

Tervetuloa kokemaan klassisen livemusiikin ja pilateksen ainutlaatuinen yhdistelmä – nauti musiikista ja liikunnasta samanaikaisesti...

Tapahtumat

Elämäni biisi

14.03.2026

Elämäni Biisi -konsertissa kuullaan edellisten kausien ja uusimman kauden rakastetuimpia kappaleita...

Tapahtumat

Ilta Mikko Alatalon kanssa

20.03.2026

Konsertissa pääset nauttimaan Mikko Alatalon monipuolisesta tuotannosta upeina sinfonisina versioina sekä tarinoista taiteilijan, biisien ja kuljettuj..

Tapahtumat

JuhoFlow, Satusetä & Tiia Weckström: TubeTrio-kiertue

21.03.2026

TubeTrio on yksi tämän hetken tunnetuimmista ja kuumimmista somekokoonpanoista nuorten keskuudessa...

Tapahtumat

Kausikonsertti 5: Askelia ajassa

26.03.2026

Kuopion kaupunginorkesterin kevätkauden 5. kausikonsertti: Askelia ajassa Kuopion Musiikkikeskuksessa torstaina 26. maaliskuuta 2026 klo 18...

Tapahtumat

Petra -Hope-

31.03.2026

Maailman tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin kristillisiin rock-yhtyeisiin kuuluva Petra konsertoi Musiikkikeskuksessa...

Tapahtumat

Nekocon

18.07.2026 - 19.07.2026

Vuoden 2026 tapahtuman teemana on Klassikot...

Tapahtumat

Jimmy Carr: Laughs Funny

09.10.2026

Jos pidät nopeista ja kyseenalaisista one-liner vitseistä niin valmistaudu olemaan onnellinen...

Tapahtumat

Jimmy Carr: Laughs Funny

09.10.2026

Jos pidät nopeista ja kyseenalaisista one-liner vitseistä niin valmistaudu olemaan onnellinen...