Uimarannat Kuopiossa
Kuopiossa on monia viihtyisiä, erikokoisia uimarantoja ympäri kaupunkia. Torilta matkaa keskusta-alueen uimarannoille tulee vain reilu kilometri, minkä lisäksi asutusalueilta löytyy lukuisia rantoja.
Kuopiossa on monia viihtyisiä, erikokoisia uimarantoja ympäri kaupunkia. Torilta matkaa keskusta-alueen uimarannoille tulee vain reilu kilometri, minkä lisäksi asutusalueilta löytyy lukuisia rantoja.
Bailey muutti Las Vegasista Kuopioon kihlattunsa jääkiekkokauden ajaksi ja kertoo nyt kokemuksistaan puolen vuoden asumisen jälkeen.
Verkkaisia aamuja, leppoisaa oleskelua ja kiireetöntä nautiskelua luonnon keskellä, silti palvelujen äärellä. Leirintäalue-elämä on antoisaa ja sen hienous piilee pitkälti siinä, että omasta lomastaan voi rakentaa juuri sellaisen kuin itse haluaa.
Kuopion kansallinen kaupunkipuisto rakentuu ihmisille rakkaista paikoista, joissa luonto ja kulttuuri kietoutuvat yhteen.
Vain kivenheiton päässä Kuopion torista, eli mualiman navasta voi kokea niin illallisen puiden yllä, urbaanin rantasviittimajoituksen kuin patsasbongauksen.
Onnistuneen perheloman avainsanat ovat helppous, kiireettömyys ja sopivasti tekemistä. Siksi Kuopio onkin mitä ihanteellisin kaupunkilomakohde koko perheelle.
Pohjois-Savon kuntien ja alueen matkailuyritysten koordinointiyhtiö Pohjois-Savon Matkailu Oy nimitti toimitusjohtajaksi Hanna Tiitolan.
Pohjois-Savon kuntien ja alueen matkailuyritysten koordinointiyhtiö Pohjois-Savon Matkailu Oy nimitti toimitusjohtajaksi Hanna Tiitolan.
Kuopion keskusta-alue on juuri kompaktin kokoinen tutustuttavaksi kävellen. Niinpä keskustassa yöpyvän matkailijan kannattaa sujauttaa jalkaansa kävelykengät ja tehdä pieni kaupunkikierros.
Ensimmäiset uudistetut huoneet valmistuvat huhtikuun puolivälin jälkeen ja allasosasto avataan parhaimpaan kesäsesonkiin.