37 ideaa koko perheen kaupunkilomaan Kuopiossa

37 ideaa koko perheen kaupunkilomaan Kuopiossa

Onnistuneen perheloman avainsanat ovat helppous, kiireettömyys ja sopivasti tekemistä. Siksi Kuopio onkin mitä ihanteellisin koko perheen kaupunkilomakohde. Kuopiossa riittää tekemistä vuoden ympäri ja lyhyiden etäisyyksien ansiosta liikkuminen on helppoa, eivätkä aikataulut kiristele kenenkään hermoja. 

Mikäli valitset Kuopion mukavista majoitusvaihtoehdoista jonkin toria ympäröivän hotellin, et välttämättä tarvitse lomallasi autoa tai julkisia kulkuvälineitä lainkaan, sillä jo kaupungin keskustassa on tekemistä yllin kyllin. Jos kuitenkin haluat laajentaa näköalaasi, kannattaa kurkata myös, mitä tarjottavaa Kuopion alueen kauniilla kylillä on. 

Kaupungissa viihtyville lomailijoille poimimme 37 kivaa koko perheen käyntikohdetta ja listasimme ne etäisyyden perusteella – lähtöpisteenään (tottakai) jokaisen kaupunkiloman keskipiste eli Mualiman napa eli Kuopion tori.

Perhe leikkipuistossa

Alle 100 m torilta

1. Keilaamaan!

Keilakukossa aika kuluu siivillä keiloja kaadellen, biljardia pelaten tai darts-taulun ääressä kisaillen. Rento istuskelualue sopii lautapelien pelaamiseen sekä virvokkeiden nauttimiseen.

2. Leikkiä shoppailun lomassa

H-talo ja Kauppakeskus Minna ovat paitsi mukavia perheellisten ostospaikkoja, myös vipattavan leikkijalan pelastus sadesäällä. Molemmista löytyy höyryjen päästelyyn viihtyisä sisäleikkipuisto ja tiloja lastenhoitoon – Minnasta myös imetystila sekä mikro perheen pienimpien ruokahuoltoa varten.

3. Kauppahalli

Torin laidalla nököttävä Kuopion Kauppahalli on kaunis kuin karkki ja siihen tutustuminen alkaa lasten kanssa jo ulkona, pitäähän ensin bongata, mitä kaikkia eläimiä hallin upeissa jugend-tyylisissä koristeissa piileskelee. Sisällä hallissa on ihanan aito tunnelma ja pienistä kojuista voi ostaa muun muassa lähellä kasvanutta ja valmistettua ruokaa sekä muita tuotteita. 

4. Yli 50 vuotta leluja ja leikkiä

Lähes 600 m2 lasten toiveiden täydeltä lastattuja leluhyllyjä, vierailevia satuhahmoja, askartelua, aarrejahtia, ilmapalloja, siirtotatuointeja ja vapaata leikkiä. Sen tarkemmin ei tarvinne perustella, miksi perinteikäs Lelukauppa Partanen on hauska elämys jo itsessään. 

5. Vierailu virtuaalimaailmaan 

Virtuaalimaailma Warpissa pelit ja elämykset heräävät eloon uudessa ulottuvuudessa. Virtuaalielämykset sopivat koko perheelle ja niitä on hauska kokea yhdessä.

6. Perheen pelipäivä

Pelihuone Game Over tempaa mukaansa niin lapset kuin nostalgiannälkäiset vanhemmat. Perheystävällisessä retropelihuoneessa saa pientä maksua vastaan pelata klassikoita ja uudempia suosikkeja eri konsoleilla ja arcadelaitteilla aina 80-luvulta saakka.

7. Kaffeteria Mummola ja Kahvila Kaneli

Kun kaipaat kahvilakäyntiin ainutlaatuista, kodikasta ja hieman taianomaista tunnelmaa sekä ihania makuelämyksiä, kannattaa astua sisään Mummolan tai Kanelin ovesta. Torin laidoilta löytyvät suloiset kahvilat ovat ihana elämys koko perheelle.

Alle 500 m torilta

8. Kirpparikierros

Kuopiossa on useita kirpputoreja, joista voi tehdä edullisia lastenvaate- ja merkkivaatelöytöjä. Lähimmät näistä ovat lähes torin laitamilla, joten kirpparikierros on helppo ottaa osaksi päiväohjelmaa. Piipahda esimerkiksi laadukkaiden tuotteiden ja merkkivaatteiden second hand shop Komerossa tai Citypörssissä, joka on Kuopion vilkkain kirppari.

9. Arkea pakoon pakohuoneessa

Pakohuonepelit ovat hauska ja jännittävä tapa testata tiimihenkeä sekä yhteistä ongelmanratkaisukykykä. Keskustassa toimivia pakopeliyrityksiä ovat esimerkiksi Mysteeri Kuopio, Huonepakopeli, Hämmennys sekä Kuopion Asemakadulla sijaitsevat Arwoitus ja Metkapakopelit.

10. Tervetuloa tiedon ja tarinoiden kortteliin!

Tiedon, tarinoiden ja ihmisten kohtaamispaikka Kantti yhdistää uudistetun Kuopion museon sekä pääkirjaston. Kantissa koko perhe pääsee ihmettelemään luonnontiedettä ja kulttuurihistoriaa. Ja tietysti kauniissa jugend-arkkitehtuuria edustavassa museossa tapaa myös Kuopion kuuluisan Mammutin, Häkän.

11. Kierros kauniissa korttelimuseossa

Rännikatuja kierrellessä ymmärtää, kuinka viehättävä puutalokaupunki Kuopio on aikoinaan ollut. Noista ajoista parhaiten muistuttavat Korttelimuseon 1800- ja 1900-lukujen taitteen rakennukset, jotka kätkevät sisäänsä muun muassa Minna Canthin salongin sekä aikansa apteekin.

12. Lomalla leffaan

Elokuvan historia Kuopiossa alkoi jo vuonna 1897. Tuolloin kuopiolaisen valokuvauksen merkkihenkilö, Viktor Barsokevitsch, järjesti Seurahuoneella (nykyään Puijonsarvi) kaupungin ensimmäisen elävien valokuvien esityksen. Näin Kuopio oli Suomen viides kaupunki, jonne elävät kuvat saapuivat. 

Kuopiossa elokuvateattereiden historia on moninainen. Tänä päivänä elokuvanautinnon viimeisimpiä tuulia edustaa Finnkino Scala, kun taas Art house -tyylisiä elokuvaelämyksiä on tarjolla perinteikkäässä Kuvakukossa, jossa ensimmäiset filmit katseltiin jo vuonna 1939.

13. Kahville kisujen kanssa

Jokaisen kissafanin täytyy tassutella kaupunkilomallaan tietysti Kissakahvila Tiramisuun. Kahvilan valikoimassa on suolaisia ja makeita herkkuja sekä ihania juomia. Kisujen kanssa onnesta kilpaa kehräämään pääsee viiden euron pääsymaksulla, joka käytetään kahvilan kissojen hyvinvointiin. Truefanit voivat myös yöpyä kahvilassa seuranaan siellä vakituisesti asuvat kissakaverukset.

14. Pyrähdys kalakukkoleipomoon  

Suomen vanhin kalakukkoleipomo Hanna Partanen on hemmotellut kansaa perisavolaisilla herkuillaan jo yli 90 vuotta. Paitsi että leipomosta saa ostettua suussa sulavia herkkuja, on siellä piipahtaminen omanlaisensa aikamatka. Yritys toimii nimittäin edelleen samoissa tiloissa ja paistaa kukkonsa – joiden makuvalikoima on vuosien saatossa laajentunut aikalailla – samassa leppähalolla lämpiävässä uunissa kuin itse Hanna Partanenkin aikoinaan.

Alle 1 km torilta

15. Leikkipuistossa aika kuluu leikiten

Kuopion keskustan tuntumassa on useita kivoja puistoalueita, joissa nauttia kiireettömästi. Kauniin Hapelähteen puiston kaksi leikkipaikkaa, kuntoilulaitteet, jalka- ja koripallon pelaamiseen soveltuva kenttä sekä tilat eväiden nauttimiseen kutsuvat viihtymään pidemmäksikin aikaa. Brahenpuisto Kallaveden rannalla innostaa leikkimisen lisäksi kokeilemaan parkour-taitoja ja seikkailemaan labyrintissa. Eväitä voi syödä katetulla piknikpaikalla. Jos taas suuntana on Matkustajasataman leikkipuisto, voi samalla reissulla ihastella Kuopion matkustajasatamaa laivoineen ja piipahtaa evästelemässä Wanhassa Satamassa.

16. Valkeisenlampi – luontoa ja leikkiä kaupungin keskustassa

Yksi suosituimmista ulkoilualueista Kuopion keskustassa on ehdottomasti Valkeisenlampi, jonka ympäriltä löytyy monenmoista aktiviteettia. Lammen ympäristö istutuksineen on todella kaunis, joten jo kävelykierros lammen ympäri on ilahduttava kokemus. Tekemistä kaipaavalle Valkeinen tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden kalastaa, kuntoilla, pelata erilaisia pallopelejä, leikkiä leikkialueilla, pulahtaa uimaan ja nauttia piknikistä.

17. Piipahda automuseossa

Kulkupeleistä kiinnostuneen kannattaa poiketa Kuopion automuseoon, joka on alan harrastajien voimin koottu jatkuvasti vaihtuva näyttely. Esillä on vanhojen autojen lisäksi moottoripyöriä ja autoiluun liittyviä tarvikkeita. Kahvila Herkku Mobiilissa on arkisin tarjolla keittolounas sekä suolaisia ja makeita kahvilaherkkuja.

18. Kuopion kaupunginteatteri

Itä-Suomen suurimmassa ammattiteatterissa koetaan tasokkaita teatterielämyksiä kahdella eri näyttämöllä, joista toinen on 464-paikkainen Minna-näyttämö ja toinen 179-paikkainen Maria-näyttämö. Laadukas ohjelmisto sisältää usein myös koko perheen esityksiä.

19. Liikennepuisto

Niiralan liikennepuisto on kuin minikokoinen kaupunki katuineen, viheralueineen sekä liikennemerkkeineen ja -valoineen. Puistossa on koululaisten kesälomien aikaan ohjaajia, minkä lisäksi se on avoinna syksyisin omatoimiseen pyöräilyyn, skuuttailuun ja leikkitelineillä leikkimiseen – liikennesääntöjen opettelemista unohtamatta.

20. Kuntolaakson uimahalli

Suomen toiseksi suurimmassa uimahallissa vesipedot pääsevät polskimaan muun muassa 50-metrin pääaltaassa, monitoimialtaassa sekä pore- ja hyppyaltaissa. Hierovat suihkut, aromasauna ja virtuaalivesijumppalaitteet ovat myös käytössä päivittäin. Liikuteltava liukumäki sekä kahvion leikkipiste ovat lasten suosikkeja, kuten tietysti myös kahvilan herkut polskuttelun päätteeksi.

Alle 3 km torilta

21. Useiden elämysten Puijo

Puijon torni ja maisemaravintola, hyppyrimäet, mtb- ja retkeilyreitit, frisbeegolf-rata, Suomen vanhin yksityinen luonnonsuojelualue, AR-kierrokset aarniometsässä, Puijon portaat, esteettömät luontopolut ja vaihtuvateemainen kansipolku, Ylä-Antikkalan laavu ja paljon muuta. Puijon ikivanha aarniometsä ja sen yhteyteen sulautetut nykyaikaiset palvelut takaavat aina aktiivisen ja virkistävän perheen yhteisen luontoelämyksen.

22. HopLop

Sadesää ei tunnu missään, kun sen viettää HopLopissa hyppien, keikkuen, roikkuen, laskien, kiipeillen, pelaten ja nauraen. HopLopissa vanhempienkin on lupa heittäytyä leikkiin, vaikka osa viehätystä on toki siinäkin, että aikuinen voi hetkeksi istua alas ja vajota omiin aatoksiin, kun lapset touhuavat turvallisesti tuntikausia vailla vaaraa tylsistymisestä.

23. Saana – spapäivä Kallaveden rannalla

Kun ei jaksa polskutella, mutta mieli tekee poreisiin, on ratkaisuna spapäivä Saanassa. Sisäporeallas, putous- ja elämyssuihku, lämmitettävät lepotuolit, kaksi lämmitettyä ulkoallasta ja savusauna kauniin Kallaveden rannalla pitävät huolen, että päivän päätteeksi olo on rento kuin riepunukke lastenrattaissa.

24. Citygolfia

Kierros Bellanpuiston citygolfradalla on hauska ja sopivan haastava huvitus koko perheelle. Maailman kuuluisimpia golfväyliä mukailevat miniväylät on muotoiltu maa-aineksesta ja koko kentän pintamateriaalina on tekonurmi. Citygolf onkin sisartaan minigolfia putin verran hauskempi ja näyttävämpi pelikokemus.

25. Kiekon heittelyä huippuradoilla

18-väyläinen Puijo Discgolf ja 24-väyläinen Huuhanmetsä DiscGolfPark ovat molemmat AA1-luokiteltuja ratoja, joissa saa frisbeen heittelyn lomassa nauttia kauniista maisemista ja metsässä liikkumisesta. Leveät avoväylät ja kapeat metsärännit vaihtelevassa maastossa takaavat monipuoliset olosuhteet pelaamiseen.

26. Pölhön saari

Pölhön saari sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, Kuopion kauneimman kadun eli Saaristokadun varrella. Saaristokadun sillat yhdistävät monta pientä saarta yhteen, joten tie maisemineen on nähtävyys jo itsessään. Pölhön saarella sijaitsee ihastuttava grillikatos, joka on erityisen suosittu lapsiperheiden keskuudessa. Saarella on oma pysäköintialue, josta matkaa grillikatokselle on vain noin pari sataa metriä. Tie katokselle on leveä ja helppokulkuinen hiekkatie, joka taittuu näppärästi myös lastenvaunujen kanssa. Piskuisen saaren ympäri kulkee myös pieni polku, jonka varrelta pääsee ihastelemaan ympäröivän järven maisemia.

27. Huippu Center Trampoliiniareena

Liiat lomaenergiat on helppo purkaa trampoliiniareenalla, jossa hauskanpito käy hyppykorkeudesta riippuen kovemmastakin treenistä. 

28. Sammakkolammen puisto

Sammakkolammen puistossa vapaapäivästään nauttivat kaikki vauvasta vaariin ja vielä koirakaverikin kaupan päälle. Puiston viihtyisyydestä vastaavat monipuolinen leikkipuisto trampoliineineen, ulkokuntosali, seniorialue, kunnostettu uimaranta, pienten ja isojen koirien omiksi alueiksi jaettu koirapuisto ja lammen ympäri rakennettu valaistu lenkkipolku.

Alle 4 km torilta 

29. Piipahda palomuseoon

Kuopion pääpaloasemalta Neulamäestä löytyy Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ylläpitämä paikallinen palo- ja pelastustoimen erikoismuseo. Se on yksi alansa edustavimmista museoista Suomessa esitellen palokunnan toimintaa ennen ja nyt esineiden, valokuvien ja tarinoiden kautta 1800-luvun taitteesta tähän päivään.

30. Kipua loman huippuhetkiin kiipeilykeskus Voemassa

Kiipeilykeskus Voemassa voi turvallisesti päästää sisäisen apinamiehensä valloilleen. Voema on boulderointiin erikoistunut kiipeilysali, jossa itseään haastamaan pääsevät kaiken ikäiset kiipeilijät. Laji on yhtä aikaa superhauskaa ajanvietettä ja monipuolista kuntoilua, eikä vaadi aiempaa kokemusta.

Alle 6 km torilta 

31. Kolmisoppi-Neulamäen retkeilymaastot 

Kuopiossa retkeilyreittejä ja -maisemaa riittää kaikille jaettavaksi. Yksi suosittu, koko perheelle sopiva retkeilyalue löytyy Kolmisopesta Neulamäen luonnonsuojelualueen kupeesta. Komeilla kallioilla, metsässä, järvimaisemassa ja lampien välissä ylös alas vuorottelevat reitit palkitsevat kipuamisen vaivan kauniilla näkymillään. Katso tästä ajo-ohjeet reitin alkuun.

32. Rauhalahden kylpylä

Onko olemassa mitään nostalgisempaa kuin kylpyläloma kotimaassa? Tuskin, paitsi ehkä kylpyläloma Kuopion Rauhalahdessa. Vuodesta 1981 matkailijoita palvellut Rauhalahti on järvenrannalla sijaitseva hyvän olon keskus, jonne on helppo matkustaa ja majoittua isommallakin porukalla.

Kauppakeskus Matkuksen Olopuisto

11 km torilta

33. Olopuisto, Mielitila ja Elohuone 

Kauppakeskus Matkus on suosittu shoppailupaikka, mutta siellä on mukavaa viettää aikaa muutenkin. Kymmenet kaupat, hyvin varustellut perhehuoneet, sisäleikkipaikat, erilaiset ravintolat sekä kahvilat ja etenkin erilaisia ajanvietteitä mahdollistavat leikki-, liikunta- ja ajanviettotilat tarkoittavat hauskanpitomahdollisuuksia kaikille. Onko sinun paikkasi tänään Olopuistossa, Mielitilassa vai Elohuoneessa?

Alle 25 km torilta 

34. Haminalahden kulttuuripolku

Haminalahden kulttuuripolulla koko perhe pääsee tassuttelemaan Von Wrightin suvun taiteilijavesojen jalanjäljissä. Polku esittelee maalariveljesten tuotantoa sekä heidän synnyinseutujensa maisemia. 4,3 km pitkä reitti mutkittelee metsäpolkuja ja kyläteitä pitkin ja sitä kulkiessa on helppo ymmärtää, mistä aikalaisensa romanttinen luontoihailu ja isänmaallinen innostus ovat kummunneet.

35. Vanuvuoren luonnonsuojelualue

Hiltulanlahdessa sijaitsevalla Vanuvuoren luonnonsuojelualueella kiertelee useampi luontopolku, joita pitkin voi tehdä 4-5 km pituisen ympyräreitin. Yhdelle Vanuvuoren laen kolmesta huipusta on rakennettu kesällä 2023 näköalatorni, josta on upeat maisemat niin kaupunkiin, kuin etelänkin suuntaan. Nuotiopaikalla syötyjen eväiden jälkeen jaksaa taas jatkaa luontopolulla seikkailua.

36. Kuopion Eläinpuisto

Rakastettu Kuopion eläinpuisto ihastuttavine asukkaineen löytyy Kuopion Vehmasmäestä. Ponit, puput, possut, alpakat, lampaat, erilaiset linnut ja monet muutkin karvakamut ottavat vastaan rapsutuksia ja yleisön ihailevia katseita päivittäin läpi kesän. Puistossa pääsee myös leikkimään erilaisia perinneleikkejä ja nauttimaan maalaiskahvilan herkuista tai grillaamaan omia eväitä. Lisäksi ohjelmistossa on kärriajelua, talutusratsastusta, eläintenhoitokierroksia ja muita mukavia aktiviteetteja.

60 km torilta

37. Matkailukeskus Tahko

Unohtumaton yhdistelmä seikkailua, sporttia ja nautiskelua. Sitähän se Tahkoilu on, ja siitä nauttii takuulla koko perhe. Upeiden järvi- ja rinnemaisemien keskellä syksyn suosituimpia aktiviteetteja ovat retkeily, maastopyöräily sekä kaikenlaisen ulkoilmaelämän ja rentoilun yhdistäminen. Päälle hieman spata, keilausta, ratsastusta, sisä- ja ulkoliikuntapaikoissa riekkumista ja kivoja ravintoloita, ja loma on valmis!

Liikkuminen

Sanotaan, että sujjausta pitkin ei mäne kuin yks hujjaus. Ja näinhän se on. Kuopiota halkovan moottoritien ansiosta kaupunkiin on helppo saapua ja myös sen sisällä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Torin ympärillä matkailija liikkuu helposti jalkapatikassa ja hieman kauemmas suunnatessa matkailijaa ketterimmin kuljettavat bussi, sähköavusteiset vilkkufillarit tai se oma auto, jolla kaupunkiin saavuttiin. Koska juna-asema on aivan keskustassa, on se kätevä kulkupeli saapua kaupunkiin kauempaakin. Myös lentäen Kuopioon pääsee. Lentokenttä sijaitsee 16 km päässä kauppatorilta.

Saatat olla kiinnostunut

Esittelyssä

Tapahtumakalenteri

Esittelyssä

Näe ja koe

Esittelyssä

Suunnittele matkasi

Esittelyssä

Perinteitä ja kaupunkikulttuuria

Esittelyssä

Säpinää cityssä

Esittelyssä

Hemmottelua ja hidasta elämää