Lapsille

Suosituimmat tekemiset koko perheelle.
Snowtube Puijolla

Tekemistä ja tapahtumia lapsille

Perheen yhteiset lomamatkat ovat loistava keino irrottautua arjesta. Uusien paikkojen näkeminen ja uusien asioiden kokeileminen yhdessä luovat muistoja, jotka kantavat pitkälle vielä kotiinpaluun jälkeenkin. Vaikka tapoja lomailla on varmasti yhtä monta kuin lomailijoitakin, on kuitenkin varmaa, että perheen kanssa yhdessä vietetty loma jää niin lasten kuin vanhempienkin mieleen pitkäksi aikaa.

Kuopio, Tahko ja koko leppoisa Pohjois-Savon alue tarjoaa valtavasti hauskaa puuhaa lapsille ja lapsiperheille kaikkina vuodenaikoina. Täällä vietetty loma on täynnä tekemistä ja tapahtumia, naurua ja yhdessäoloa, aktiviteetteja, maistuvaa ruokaa, kauniita käyntikohteita ja mukavaa majoitusta.

Löydä koko perheen parhaimmat lomanviettovinkit kullekin vuodenajalle!

Parhaat mäenlaskupaikat Kuopiossa

Mäenlasku on helppoa, hauskaa ja kaikille sopivaa talvista ulkoilua. Mäenlaskussa jokainen voi valita alleen mieluisan kulkupelin – perinteisen pulkan, liukurin, rattikelkan tai melkein minkä tahansa muun liukumiseen sopivan härvelin.

Viisi vinkkiä hiihtolomaviikolle 10

Hiihtoloma on täällä ja se tarkoittaa yhtä asiaa: talvista hauskanpitoa koko perheelle! Löytyykö teidän perheestä intohimoisia talviurheilijoita, rauhallisten metsäretkien ystäviä vai hemmotteluhetkien suurkuluttajia? Hiihtoloma Kuopiossa on täynnä mahdollisuuksia, olipa toiveissanne rentoutuminen tai seikkailu. Poimi tästä viisi (tai useampi) vinkkiämme hiihtolomaviikon 10 viettoon Kuopiossa.

5 vinkkiä hiihtolomaan Kuopiossa
Lapset leikkipuistossa

37 ideaa koko perheen kaupunkilomaan Kuopiossa

Onnistuneen perheloman avainsanat ovat helppous, kiireettömyys ja sopivasti tekemistä. Siksi Kuopio onkin mitä ihanteellisin koko perheen kaupunkilomakohde. Kuopiossa riittää tekemistä vuoden ympäri ja lyhyiden etäisyyksien ansiosta liikkuminen on helppoa, eivätkä aikataulut kiristele kenenkään hermoja. 

Lasten tapahtumat

Kuopiossa, Tahkolla ja koko Savossa tapahtuu paljon ympäri vuoden ja osa tapahtumista onkin suunnattu lapsille ja lapsiperheille.

Tapahtumat lapsille

Tahko

Lomalla lasten kanssa

Monipuolinen Tahko tarjoaa lapsille ja perheille sopivaa tekemistä jokaisena vuodenaikana.

Lue lisää

Millainen fiilis, sellainen loma!

Saatat olla kiinnostunut

Paikat

Kuntolaakson Uimahalli

Paikat

Puijon tuolihissi

Esittelyssä

Kylpylät