Visit Lapinlahti
Kulttuuria ja nähtävyyksiä Lapinlahdella
Lapinlahti tunnetaan erityisesti vahvasta taidehistoriastaan ja elävästä kulttuurista. Kunnassa toimii museoita ja tapahtumapaikkoja, jotka tarjoavat ympäri vuoden näyttelyitä, esityksiä ja taide-elämyksiä. Tarjolla on myös taiteen ja kädentaitojen työpajatoimintaa eri ikäisille. Kirjallisuus, teatteri ja käsityöperinne ovat vahvasti esillä ja paikallinen taideyhteisö tuo jatkuvasti uutta koettavaa kävijöille.
Lapinlahdella sijaitseva Väisälänmäki on yksi Suomen virallisista kansallismaisemista. Sen näkymät ovat inspiroineet lukuisia taiteilijoita, ja alue tarjoaa luontopolun lisäksi harvinaisen vahvan kulttuurihistoriallisen tunnelman.

Luontoelämyksiä
Lapinlahden monipuoliset luontokohteet tarjoavat tekemistä ympäri vuoden. Tölvän melontareitti vie melojat rauhallisille järvi- ja jokiosuuksille, ja sopii sekä aloittelijoille että kokeneille vesillä liikkujille. Älänteen alue puolestaan hurmaa retkeilijän harjumaisemillaan, kirkkailla vesillään ja hyvin varustelluilla tulipaikoillaan.
Kalastus, pyöräily, patikointi ja lintujen tarkkailu kuuluvat Lapinlahden suosittuihin harrastuksiin, ja järvien rauha sekä metsien äänet tarjoavat mahdollisuuden pysähtyä ja nauttia luonnon läheisyydestä.
Varpaisjärven alue reilun parinkymmenen kilometrin päässä Tahkolta täydentää Lapinlahden luontotarjontaa erinomaisesti. Laajat metsä- ja järvimaisemat tarjoavat hyvät puitteet retkeilyyn, kalastukseen ja maastopyöräilyyn. Talvella Varpaisjärveltä löytyy runsaasti hyvin hoidettuja hiihtolatuja.

Tarjoukset ja tuotteet
Tapahtumat ja näyttelyt
Lapinlahdella tapahtuu! Vaihtuvia taidenäyttelyitä eri kohteissa, avointa taidetoimintaa ja tapahtumia.
Katso lisääLuontoelämyksiä
Kansallismaisemaa, melontaa ja reippailua reiteillä! Retkeile taiteilijoiden jalanjäljissä Väisälänmäellä tai löydä kauniit, kumpuilevat harjumaisemat Älänteen alueelta.
Katso lisääKulttuuria ja nähtävyyksiä
Lapinlahdella kohtaat palan suomalaista kulttuurihistoriaa, joka on läsnä vahvasti yhdessä monipuolisen elävän kulttuuritoiminnan kanssa. Täältä ovat lähtöisin mm. Halosen taiteilijasuku, Juhani Aho sekä Paavo Ruotsalainen.
Katso lisää